Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
HTC on esitellyt kevyemmät kannettavat lasit VR-sisältöjen katseluun. VIVE Flow -laseissa huomio on selvästi ollut laisen koon pienentämisessä. Jopa niin paljon, että laitteesta on jäänyt oma akku kokonaan pois. Virtansa se tarvitsee ulkopuolelta.
Meillä hehkutetaan usein kaupunkien edelläkävijyyttä erilaisissa älykaupunkihankkeissa. Pysäköintiyritys Easypark on nyt tutkinut kaupunkien ”älykkyyttä” ja vaikka Espoo ja Helsinki sijoittuvat monessa vertailussa hyvin, emme millään edusta kehityksen terävintä kärkeä.
Siemens Digital Industries Software on esitellyt uuden version Aprisa-reitittimestä. Työkalun versio 21.RI on saatu jopa kaksi kertaa aiempaa nopeammaksi. Uusien ominaisuuksien myötä työkalu taipuu myös uusien 6, 5 ja 4 nanometrin suunnittelujen reititykseen.
Hyvin monessa sovelluksessa halutaan kutistaa tehonkulutus mahdollisimman alas. Renesas vastaa nyt tähän tarpeeseen uusilla RA-sarjan mikro-ohjaimillaan. RA2E2-ohjaimet sopivat pienimmillään 16-nastaiseen 1,87 x 1,84 -milliseen koteloon.
Oulussa toimiva koulutuskuntayhtymä OSAO on kehittänyt RobIoT-hankkeessa IoT:n ja robotiikan testaus- ja oppimisympäristön, jota aletaan hyödyntämään usean eri tutkinnon opetuksessa, yritysten henkilöstökoulutuksissa sekä yritysten ja koulutusorganisaatioiden testiympäristönä. Ympäristö avataan ensi maanantaina.
5G mahdollistaa senkin, että operaattorit jakavat tukiasemat, mutta siirtävät datan omia core-verkkojaan pitkin. Tätä tekniikkaa kutsutaan nimellä MORAN (Multi-Operator Radio Access Network). Nokia on mukana toteuttamassa SoftBankin ja KDDI:n jaettua 5G-verkkoa Japanissa.
Moni luulee, että ilmastonmuutos on tämän hetken suurin kansainvälinen poliittinen kysymys. Suurin ja vakavin uhka lännelle on kuitenkin Taiwanin tilanne. Mikäli Kiina toteuttaisi uhkauksensa ja ottaisi Taiwanin hallintaansa, se käytännössä lamauttaisi läntisen puolijohdetuotannon useiksi vuosiksi.
Xiaomi aloitti eilen uusien huippumalliensa myynnin Suomessa. 11T- ja 11T Pro -mallit ovat herättäneet kiinnostusta kovien speksiensä myötä. Laitteiden myyntihinnat ovat 599 ja 699 euroa. Xiaomi piristää myyntiä tuttuun tapaan kylkiäisellä, tällä kertaa robotti-imurilla.
Kun Suomessakin ovat automaattikassat yleistyneet, monia harmittanee se, etteivät kassat ymmärrä esimerkiksi alennuksia. Tämä ongelma poistuisi, jos tuotteet voisi automaattisesti hinnoitella aina uudelleen tarpeen mukaan. RFID-tapahtumassa Phoenixissa esiteltiin tähän elegantti ratkaisu.
Eilen kerroimme, että ADATA oli aloittanut DDR5-määrityksiä tukevien DRAM-moduulien tuotannon. Myös Samsung on aloittanut muistien volyymituotannon. Prosessi on 14 nanometriä ja transistorikuviot valotetaan EUV-laitteistolla. Muistin nopeus kasvaa yli kaksinkertaiseksi.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.