Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Semiconductor Industry Association on päivittänyt puolijohdealan markkinaennusteen WSTS-järjestön (World Semiconductor Trade Statistics) tuoreen raportin pohjalta. SIA:n mukaan puolijohdemarkkinat kasvavat tänä vuonna 2,1 prosenttia eli noin 297,8 miljardiin dollariin. Euroissa siruja myydään siis noin 225 miljardilla.
Yli 80 prosenttia sulautetuista projekteista perustuu C- tai C++-kieleen. Sen asema ei ole heikkenemässä myöskään lähitulevaisuudessa. Assemblylle, javalle, Matlabille ja Labview'lle jää sulautetuista projekteista vain rippeet.
Lundin teknisessä korkeakoulussa Ruotsissa opiskeleva Alma Orucevic-Alagic on tutkinut Android-koodiin tehtyjä muutoksia. Kaikkiaan koodia on muutettu noin miljoona kertaa sen jälkeen, kun Android julkistettiin vuonna 2007.
Agilent on lisännyt uuden ominaisuuden Fieldfox-sarjan kannettaviin rf-analysaattoreihinsa. Nyt analysaattoreita voi käyttää etäältä iOS-laitteilla kuten iPadilla tai iPhonella.
Applen iPhone mullisti aikanaan älypuhelimen käytön kosketuksella, mutta yhä useammin ruutua ei enää tarvitse koskettaa. Uudet näytöt ja niiden takana olevat ohjaimet aistivat jo lähelle tulevan sormen. Pian kosketusruutua ei enää kosketeta.
Google aikoo tulevaisuudessa pyörittää Haminan palvelinkeskustaan Ruotsin Norrbottenissa tuotetulla tuulivoimalla. Energian tuottaa O2 uudessa Maevaaran tuulivoimapuistossa Yhtiöiden sopimuksen mukaan Google ostaa kymmenen vuoden ajan kaiken Maevaaran tuulipuiston kapasiteetin.
Amerikkalainen Microchip on esitellyt piirin, jota se kehuu maailman ensimmäiseksi ohjelmoitavaksi USB2-ohjaimeksi. Ohjelmoitavuuden ansiosta suunnittelijat voivat räätälöidä pc- ja mobiililaitteensa ilman ulkoista muistia.
Englantilainen ARM on hallinnut suvereenisti matkapuhelinten ja tablettien prosessorimarkkinoita. Viime aikoina Intelin uudet Atom-prosessorit ovat saaneet merkittäviä suunnitteluvoittoja, kuten Samsungin uusissa Tab 3 -tableteissa. ARM vastaa haasteeseen uusilla suorittimilla.
VTT irtisanoo tänään päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena runsaat sata henkilöä. Tämän lisäksi noin 60 henkilöä poistuu eläkejärjestelyillä ja määräaikaisten työsuhteiden päättyessä. Alunperin VTT ilmoitti vähennystarpeen olevan alle 200 työntekijää.
Intel esitteli Coumputex-näyttelyssä Taiwanissa uudet, neljännen sukupolven Core-prosessorinsa. Yhtiön mukaan uudet prosessorit tuovat pc-tason suorituskyvyn ja tablettien vaatiman pienen virrankulutuksen samassa paketissa.
Elektroniikan suunnittelun tärkein messutapahtuma on aina ollut Design Automation Conference. Tänä vuonna DAC viettää todellista juhlavuottaan, kun tapahtuma järjestetään 50. kerran. Tällä kertaa Austinissa Teksasissa järjestettävään tapahtumaan odotetaan 7000 vierasta. Erityisesti tapahtuman tekninen ohjelma vetää suunnittelun ammattilaisia, mutta oheisnäyttelyssä on myös mahdollisuus kuulla suunnittelun uusimmista trendeistä.
Microsoft keksi viime vuonna radikaalin idean, jolla se pääsisi mukaan kasvaville tablettien markkinoille. Tehdään uudesta Windowsista versio myös ARM-prosessoreille. Idea ei ole ottanut tulta alleen ja nyt MS haluaa vauhdittaa RT:n myyntiä leikkaamalla käyttöjärjestelmän hintaa.
Ericsson ja ST Microelectronics ovat onnistuneet myymään syksyllä lopettavan yhteisyrityksensä ST-Ericssonin satelliittipaikannukseen keskittyvät tuotteensa. Ensin salassa pidetyksi ostajaksi on paljastunut Intel.
Ericssonin tuore raportti kertoo, että 4g ja älypuhelimet lisäävät mobiilin datan määrää huikeaa vauhtia. Vuoden 2012 ensimmäisestä neljänneksestä mobiilidatan määrä kaksinkertaistui. Viime vuonna älypuhelimien määrä kasvoi maailmassa jo 1,2 miljardiin.
Oracle yrittää edelleen saada oikeudessa tuen sille, että se omistaa java-ohjelmointikielen rajapintojen tekijänoikeudet. Toteutuessaan hanke tarkoittaisi, että Googlen Android-käyttöjärjestelmä rikkoisi näitä tekijänoikeuksia vastaan. Nyt Oracle ons aanut vastaansa joukon nimekkäitä ohjelmointikielien kehittäjiä.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.