Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Nokian Bell Labsin kehittämä XG.Fast-tekniikkaa kiihdyttää vanhan kuparikaapelin datanopeuden gigabittiluokkaan. Suomessa tekniikan tuloa vielä odotellaan, mutta maailmalla ei. Telekom Austria kertoo saaneensa datan kulkemaan testeissä yli 11 gigabitin sekuntinopeudella.
Normaalisti linux-käyttäjät asentavat käyttöjärjestelmän vanhaan koneeseen joko Windowsin rinnalle tai tilalle. On kuitenkin mahdollista ostaa myös laadukas kannettava työasema, josta linux löytyy valmiiksi. TechRadar listasi mielestään viisi parasta vaihtoehtoa.
Litiumioniakkujen tehoon saattaa tulla lisäys yllättävästä suunnasta. Kalifornian yliopiston Riversidessa sijaitsevan Bourns-koulun tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jolla lasipulloista saadaan irrotettua nanopiianodeita litiumioniakkuihin.
MRAM-muisteissa materiaalin ominaisuus, joka tunnetaan magneettisena vaimennuksena, on tärkeä optimoitaessa kytkentäaikaa. Vaimennus on heikennys magneettikentän voimakkuudessa kun kenttä tunkeutuu syvemmälle materiaaliin. Singaporelaistutkijat ovat osoittaneet, että kytkentäaika lyhenee kun vaimennusvakiota kasvatetaan.
Viime vuonna raportoitiin 702 miljoonaa hyökkäystä tietokoneisiin, joissa haluttiin hyödyntää jotakin käyttöjärjestelmän tai sovelluksen haavoittuvuutta. Tietoturvayritys Kaspersky Labin mukaan luku on 24,5 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna.
Operaattoreilla on edessään massiiviset investoinnit 5G-verkkoihin. Nokian tutkimukset kertovat, että panostukset maksavat itsensä takaisin 1-4 vuodessa riippuen siitä, mihin verkko vedetään.
USB-liitäntä on ehkä yksinkertainen ja suoraviivainen kuluttajan kannalta, mutta audiolaitteiden kannalta kyse on varsin hankalasta ongelmasta. Silicon Labs on juuri poistanut ison osan ongelmia siltapiirillään, jonka avulla audiosignaalia voidaan siirtää USB- ja I2S-audioliitännän välillä.
Lasikuitu on suorituskyvyltään erinomainen tapa siirtää bittejä, mutta tekniikka on edelleen varsin kallista. Amerikkalaistutkijat ovat kehittämässä uudenlaista hybridityyppistä puolijohdekuitua, joka voi mullistaa datansiirron koteihin ja toimistoihin.
Uusimmat älypuhelimet hyödyntävät tekniikoita, kuten kantoaaltojen yhdistäminen ja MIMO-yhteys, jotka tekevät laitteiden antennisuunnittelusta erittäin vaativaa. Japanilainen Murata on esitellyt hybridipiirin, joka yksinkertaistaa laitteiden antennisuunnittelua ja kutistaa niiden vaatimien piirien alaa.
Helsinkiläisen Eve-Techin joukkorahoituksella ja yhteisön yhteisenä projektina suunniteltu Windows-tabletti V:n toimitukset ovat alkamassa. Yhtiön mukaan tuotanto on alkamassa ja ensimmäiset laitteet lähtevät tilaajilleen ensi kuussa.
Kiinalainen, Volvon kanssa samaan konserniin kuuluva autonvalmistaja Geely on testannut auton jakamiseen tarkoitettua sovellusta ensimmäistä kertaa Shanghaissa. Ericssonin palvelua hyödyntävä ratkaisu on maailman ensimmäinen sisäänrakennettu auton jakamiseen tarkoitettu sovellus, jota on live-testattu.
Columbian yliopiston tutkijoiden innovaatio saattaa johtaa nykyistä merkittävästi tehokkaampiin optisiin komponentteihin. Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään nanoantenneja, joilla valoa voi ohjata eri valokanaviin.
On olemassa kahdenlaisia käyttöjärjestelmiä. Toiset ovat raskaita, hienoilla graafisilla käyttöliittymillä ja lukuisilla ominaisuuksilla varustettuja jättiläisiä. Sitten on linuxiin perustuva Tiny Core. Siitä on juuri julkaistu 8.0-versio.
Datakeskusten jatkuvasti kasvava energiankulutus on valtava ongelma, johon kehitetään kiivaasti erilaisia ratkaisuja. Yksi mahdollinen on kryogeeninen eli erittäin kylmässä toimiva muisti, joka alentaisi merkittävästi datankirjoittamisen ja -lukemisen virrankulutusta.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.