Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Maailman suurimmaksi tukiasematoimittajaksi ainakin tällä hetkellä rankattu Huawei on edennyt omissa 5G-verkkotesteissään. Australialaisen Optus-operaattorin kanssa Huawei ylsi Sydneyssä jo 35 gigabitin datayhteyksiin sekunnissa.
Applen iPhone 6 -älypuhelimissa on ilmaantunut lisää vikoja. Aiemmin raportoidun kosketusnäyttöä vaivaavan vian lisäksi joistakin iPhone 6S -malleista löytyy akkuvika, jonka takia ostaja on oikeutettu laitteen vaihtoon.
Nokia-nimen paluuta älypuhelimiin on odotettu oikeastaan viime keväästä asti, kun HMD Global -yhtiön perustamisesta ilmoitettiin. Nyt Nokian on vahvistanut, että paluu tapahtuu ensi vuoden aikana. Suurella todennäköisyydellä Nokian ensimmäiset älypuhelimet pitkään aikaan julkistetaan helmikuussa Barcelonan Mobile World Congressissa.
FPGA-piireillä on yhä enemmän sulautettuja prosessoreja. Ne ovat kuitenkin pääosin lisensoitavia ARM- tai Power-prosessoreita. Microsemi on nyt esitellyt ensimmäistä kertaa avoimeen arkkitehtuuriin perustuvan prosessoriytimen, joka voidaan integroida osaksi FPGA-piiriä.
Moni jakelija on Suomessa kertonut syksyn sujuneen hieman aiempaa paremmin, mutta kovin valtavaan riemuun alalla ei ole varaa. IDEA-järjestön luvut osoittavat, että Euroopan jakelumarkkinat kasvoivat hieman kolmannella neljänneksellä.
Ericssonin Kirkkonummella sijaitsevan datakeskuksen hukkalämpö lämmittää tulevaisuudessa kirkkonummelaisten ja espoolaisten koteja. Fortum ja Ericsson ovat solmineet yhteistyösopimuksen datakeskuksen hukkalämmön hyödyntämisestä kaukolämpönä.
Mobiililaitteista seurattujen videoiden ennustetaan kasvavan vuodessa 50 prosentin vuosivauhtia vuoteen 2022 mennessä, jolloin niiden osuus kaikesta mobiilidatasta olisi 75 prosenttia. Sosiaalisen median videopalvelut kasvavat Ericssonin mukaan seuraavien kuuden vuoden aikana 39 prosentin vuosivauhtia.
Boulderissa sijaitsevan Coloradon yliopiston ja Northwestern-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet pienen, pehmeän ja iholle kiinnitettävän anturin, joka mittaa ihmiskehon värinää. Anturilla voidaan monitoroida sydämen tilaa, mutta sen avulla voidaan myös tunnistaa puhetta.
Saksalainen sulautettujen korttimoduuleita ja korttitietokoneita kehittävä congatec on nimittänyt uuden myyntijohtajan Pohjoismaihin ja Brittein saarille. Pitkään Kontronilla samassa tehtävässä ollut Martin Frederiksen haluaa congatecin näkyvyyden Pohjoismaissa kasvavan. Myös Suomessa.
Sharp on esitellyt ledikomponenttien sarjan, jonka avulla voidaan matkia hehkulampuista tuttua käyttäytymistä valoa himmennettäessä. Uusissa Zenigata-sarjan ledeissä himmentäminen muuttaa värilämpötilaa samoin kuin vanhoissa hehkulampuissa.
Useampi meistä on varmaan turvautunut samaan kikkaan älypuhelimen jumiutuessa ja hidastuessa: tehdasasetusten palauttamiseen. Se tekeekin laitteen nopeammaksi, mutta tietoturvayhtiö Blancco muistuttaa, että kaiken datan pyyhkimiseen laitteen resetoiminen ei auta.
Tietokoneiden kaappaaminen erilaisiin rikollisiin tarkoituksiin ei ole mikään uutinen, mutta älypuhelimille ei kai voi tehdä samoin? Nokian Bell Labsin tutkijat osoittivat Black Hat -tietoturvaseminaarissa, miten myös LTE-puhelimien signalointiprotokollan tietoturva on puutteellinen.
Täysin ohjelmistopohjaista radiota eli ns. softaradiota pidetään tietoliikenteessä jonkinlaisena Graalin maljana. Englantilainen suunnittelutalo Cambridge Consultants sanoo nyt saaneensa valmiiksi ensimmäisen täysin digitaalisen radion, kun viime vuonna esitellyn Pizzicato-lähettimen kumppaniksi on kehitetty täysin digitaalinen vastaanotin.
Älylukoistaan tunnettu iLOQ on kehittänyt maailman ensimmäisen lukon, joka avautuu älypuhelimen NFC-radiosta säteilevän energian avulla. Nyt iLOQ NFC on palkittu Detektor-lehden International Award -palkinnon voittajaksi Best Access Control Product 2016 -kategoriassa. Pääpalkinto on jo yritykselle toinen, sillä saman palkinnon iLOQ voitti vuonna 2008 S10 -lukitusjärjestelmällään.
Intel on suurin, Qualcomm uhkaa pian NXP-kaupan jälkeen Samsungin kakkosasemaa, mutta nopeimmin puolijohdevalmistajien listalla nouseva yritys on Apple. Apple on myös poikkeus 20 suurimman valmistajan listalla, koska se ainoana valmistuttaa piirinsä vain sisäiseen käyttöön.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.