Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Nokian matkapuhelinliiketoiminnan ostaminen oli Microsoftin entisen pääjohtajan Steve Ballmerin lempilapsi ja idea. Bllomberg BusinessWeekin mukaan useat muut yhtiön johdossa vastustivat aluksi ideaa. Myös Bill Gates oli ajatusta vastaan.
Vuosi 2012 oli huono eurooppalaisille komponenttien jakelijoille. Viime vuonnakin jakelijoiden liikevaihdosta lähti Euroopassa lähes 100 miljoonaa euroa. Tänä vuonna kehitys kääntyy. Vuoden 2011 taso ylitetään vuonna 2016.
Teholähdevalmistaja Power Integrations on saanut voiton yhdessä Fairchildia vastaan käymissään patenttioikeudenkäynneistä. Oikeuden päätöksen mukaan Fairchild joutuu maksamaan rikkomuksista 105 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia.
Langaton lataaminen on tulossa vauhdilla mobiililaitteisiin. Työtä kuitenkin riittää. Standardien pitää yhdentyä ja hyötysuhteen parantua. Myös uusia tekniikoita kehitetään.
Androidia on joskus moitittu alustan hajanaisuudesta. Siitä, että liikkeellä on yhä aikaa hyvin monenikäisiä versioita käyttöjärjestelmästä. Vanhimmat versiot ovat käytännössä hävinneet, mutta edelleen kyse on sekalaisesta seurakunnasta.
Laite- ja ohjelmistovalmistaja Razer on suunnitellut pelikäyttöön räätälöidyn mekaanisen näppäimen. Yhtiö kehuu uutuuttaan ensimmäiseksi lajissaan. Sen aktivointimatka on laskettu millimetrien murto-osien tarkkuudella.
Käyttäjien ja datamäärän kasvu merkitsee sitä, että tulevaisuudessa mobiiliverkoissa täytyy olla selvästi nykyistä enemmän ja pienempiä sluja. Qualcomm antoi tulevaisuudesta osviittaa testissään, joka järjestettiin Phoexin Nascar-kilpailuissa.
Microsoftin entinen pääjohtaja Steve Ballmer on ollut sivussa nyt kuukauden ajan. Oxfordin yliopistossa Englannissa järjestetyssä haastattelutilasuudessa hän myöntää, että yhtiö on tehnyt virheitä mobiililaitteiden suhteen.
PC-valmistajat ovat olleet vaikeuksissa jo vuodesta 2008 lähtien. Tabletit ja älypuhelimet ovat korvanneet vanhan mikron useimpien tarpeissa, eikä käännöstä parempaa ole näkyvissä. PC on matkalla kohti hidasta kuolemaa.
HP nousi viimeisen vuoden aikana palvelinkoneiden selväksi markkinajohtajaksi. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä sen markkinaosuus oli 28 prosenttia. IBM:lle vuosi oli heikko.
Rohde & Schwarz on esitellyt erityisesti sulautettujen järjestelmien kehittäjille suunnatun oskilloskooppien perheen. RTE-testerit täydentävät yhtiön skooppivalikoimaa RTO- ja RTM-instrumenttien välissä. Uutuusskooppien kaistaleveys yltää 200 megahertsistä yhteen gigahertsiin.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö jakoi vuoden 2013 kansainvälistymispalkinnot kolmelle yritykselle eilen. Palkinnon saivat peliyritys Supercell, kaukolämpöventtiilejä valmistava Vexve ja led-valaisinoptiikkaan erikoistunut Ledil. - Palkitut yritykset ovat pystyneet tunnistamaan kansainvälisten markkinoiden muutoksessa mahdollisuutensa, ja niiden varassa liiketoimintaa on voitu rakentaa ja kasvattaa kansainvälisesti, presidentti Niinistö sanoi palkintojen jakotilaisuudessa Helsingin Musiikkitalolla.
VTT:n pääjohtaja Erkki KM Leppävuoren mielestä maamme tutkimus- ja tuotekehitysinvestointien suunta on huolestuttava. On nähtävissä, että T&K-toiminnan taantuminen johtaa siihen, että yritysten kilpailukyky markkinoilla heikkenee. Tämä heijastuu suoraan kansantalouteen ja työllisyyslukuihin.
Agilent on julkistanut PXI-korttina vektorisignaalianalysaattorin, jota se kehuu maailman nopeimmaksi. M9393A-analysaattori tuo peräti 27 gigahertsin suorituskyvyn modulaarisiin testausjärjestelmiin.
Murata on esitellyt DC-DC-muuntimen, joka sopii esimerkiksi matkapuhelinverkkojen tukiasemiin, älykkäisiin sähköverkkoihin sekä erilaisten tietoliikennelaitteiden tehoratkaisuksi. Muunnin tuottaa tasaisen 12 voltin ja 20 ampeerin virran laitteille.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.