Amerikkalaisten talouslehtien mukaan Intel on ostamassa FPGA-yritys Alteraa. Analyytikkojen mukaan kyse olisi 10 miljardin dollarin jättikaupasta. Kyse olisi Intelin historian suurimmasta yritysostosta ja samalla puolijohdealan suurimmasta fuusiosta. Huhujen lähdettyä liikkeelle Alteran osakekurssi pomppasi lähes kolmanneksen kasvuun.
Ranskalainen IPDiA on esitellyt maailman pienikokoisimman kondensaattorit. 0101-kokoinen uutuus on yhden nanofaradin kondensaattori. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi DC-suotimena aina 10 gigahertsin mikroaaltoalueen tehosovelluksissa.
Viime vuosi oli Nokialle valtavan muutoksen aikaa, kun koko matkapuhelinliiketoiminta myytiin Microsoftille. Silti Nokia on edelleen selvästi eniten rahaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostava yritys Suomessa.
Nokian taantuma iski kovaa suomalaiseen elektroniikka- ja teknologiavientiin. Nyt krapula lienee ohi, sillä viime vuonna korkean teknologian tuotteiden vienti kasvoi Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kahdeksan prosenttia yli 3,8 miljardiin euroon. Samalla Suomi on muuttunut kännykkämaasta tukiasemamaaksi.
Sähköauto on tehnyt tuloaan markkinoille jo pidemmän aikaa. Sen marssia ovat hidastaneet kallis hinta, pieni kantama ja lataamiseen kuluva aika. Samat ongelmat näyttävät vaivaavan nopeaa japanilaista sähkömoottoripyörää.
IGBT-teholähteistä ja -muuntimista on ollut vaikeaa saada kaikkeaa tarvittavaa vika- ja ajonaikaista informaatiota. Amerikkalainen Agileswitch on kehittänyt tekniikan, joka monitoroi kaikkia IGBT-moduulin toimintoja. Agilestack-moduulia tuo Suomeen Trafomo.
Intel ja Micron ovat kehittäneet uuden 3D-flashien tekniikan, jolla saadaan jopa kolminkertainen tallennustiheys nykyisiin NAND-tekniikoihin verrattuna. Tekniikalla saadaan tavalliselle 2,5 tuuman SSD-kiintolevylle tuotua jopa 10 teratavun tallennuskapasiteetti.
MIT:n ja Stanfordin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet aurinkokennon, johon on yhdistetty kaksi eri kerrosta. Tavoite on saada muutettua sähköksi suurempi osa auringonvalon spektristä. Uuden kennon hyötysuhde voi pian olla nykyisiä aurinkopaneeleja parempi.
Kun Nokia myi matkapuhelintoiminnan Microsoftille, sen Chennain tehdas ei verosotkujen takia siirtynyt amerikkalaisomistukseen. Viime marraskuussa tehtaan toiminta lakkasi ja Nokia on etsinyt sille ostajaa. Nyt kauppa on aiempaa lähempänä.
Optokomponentteja, antureita, aktuaattoreita ja muita erillispiirejä myytiin viime vuonna 63,8 miljardilla dollarilla. IC Insightsin mukaan markkina kasvoi ennätyssuureksi. Viime vuodesta kasvua tuli yhdekäsn prosenttia.
Espoolaisen Bluegigan helmikuussa ostanut teksasilainen Silicon Labs ja okponenttien verkkokauppias Digi-Key järjestävät kilpailun, jossa suunnittelijoiden tehtävä on kehittää jokin verkkoon liitetty laite. Kilpailu on avoin kaikille kehittäjille.
Saksassa on suhtauduttu erittäin vakavasti tietoturvaan viimeistään sen jälkeen, kun kävi ilmi että USA;N kansallinen turvallisuusvirasto NSA salakuunteli liittokanslerin Angela Merkelin kännykkää. Nyt saksalaistutkijat ovat kehittäneet oman ”kansansalauksensa”, jolla kuka tahansa voi salata sähköpostiviestintä ja tiedostonsa.
Flash-piirien valmistajat hakevat lisää tallennuskapasiteettia 3D-rakenteista, jotka valmistetaan pinoamalla kerroksia päällekkäin. Toshiban uusimmassa muistissa on 48 kerrosta, mikä on alan uusi ennätys.
Xeon Phi on Intelin brändinimi superkoneiden suorituskykyisille prosessoreille. Yhtiö on nyt kertonut lisätietoja uuden polven Knights Landing -siruista. 72 ytimen piirin suorituskyky on kolminkertainen edeltäjäänsä verrattuna.
Vaikka moni valmistaja on jo tuomassa ethernetiä autoihin, CAN-väylä on edelleen selvästi suosituin väylätekniikka. Kysyntä uutta nopeampaa CAN-väylää kohti on kasvamassa, mihin puolijohdetalot vastaavat uusilla lähetinpiireillään.
Uusi langaton standardi näyttää auttavan lunastamaan älykkään kodin lupaukset. Se myös tarjoaa kuluttajille turvallisempia, luotettavampia ja saumattomimpia yhteyksiä ja sitä myötä parempia kokemuksia. Standardi on nimeltään Matter.
Slushin tarina sai alkunsa 15 vuotta sitten Kulttuuritehdas Korjaamolla. Pienimuotoisesta sijoittajatapahtumasta on kasvanut 3000 startupin ja 5000 sijoittajan jättitapahtuma. Mitä jäi käteen tällä kertaa? Ainakin valtava määrä ideoita. Tärkein tietokoneemme on muuttumassa tekoälyn takia, kuten Nothingin perustaja Carl Pei sanoi.