Autoteollisuus on siirtymässä yhteen Ethernet-pohjaiseen selkärankaan. Tämä muutos mahdollistaa ajoneuvojen jakamisen "vyöhykkeisiin", joista kukin voi kommunikoida tehokkaasti keskitetyssä laskentaympäristössä IP-pohjaisen ja yleisesti käytössä olevan Ethernet-verkon kautta.
National Instrumentsin viime viikolla järjestämän NI Week -kehittäjätapahtuman anti oli pitkälti tuttua aiemmilta vuosilta. Uutta rautaa, uusi versio Labviewstä ja sitä rataa. Yksi tärkeimpiä uutuuksia oli kuitenkin uutta CompactRIO-alustaa varten kehitetty käyttöjärjestelmä.
Jakelualaa seuraavan IDEA-järjestön (International Distribution of Electronics Association) mukaan Pohjolan jakelumarkkinoiden koko oli viime vuonna 1411 miljoonaa euroa. Parissa vuodessa jakelijoiden kokonaiskakku on kutistunut kolmanneksella.
Electrocomponentsin alainen komponenttien jakeluyritys RS Components on perustanut verkkoon avoimen koodin projekteihin keskittyvän suunnittelukeskuksen. Open Source Design Center on kattava ilmainen opas avoimen koodin suunnitteluun.
Viikonloppuna monet uutisoivat suureen ääneen, miten Applelle tuli erävoitto Samsungia vastaan käytävissä patenttikiistoissa. Vaikka ITC uhkaa jopa Samsungille jopa tuontikieltoa tiettyihin malleihin, itse oikeuden päätökseen sisältyy Samsungille suurempi voitto.
Kanadalainen WeWi Communications kehittää kannettavaa tietokonetta, joka toimisi pelkästään aurinkoenergialla. Tulevalle Sol-laitteelle uskotaan löytyvän markkinoita esimerkiksi Afrikasta.
GSA (Global mobile Suppliers Association ) ilmoittaa, että heinäkuun lopussa neljännen polven lte-verkkoja oli käytössä kaksisataa. Vuoden lopulla järjestö odottaa lukeman olevan 260.
Nand-flashien valmistajat, etunenässään korealainen Samsung ja japanilainen Toshiba, ovat nyt kilvan tuomassa tarjolle ensimmäisiä 3d-rakenteisiin perustuvia sirujaan. Uusi konsepti hyödyttää valmistajia, sillä se pidentää koko flash-tekniikan elinikää.
Kodintekniikan myynti kasvaa edelleen. Tammi-kesäkuussa myynti kasvoi 4,1 prosenttia vuodentakaisesta. Kasvu johtuu erityisesti tablettien ja älypuhelimien myynnin reippaasta kasvusta.
DRAM-muistien keskihintojen arvellaan tänä vuonna nousevan 40 prosenttia. Tutkimuslaitos IC Insightsin mukaan siruja tullaan myymään 33,7 miljardilla dollarilla eli noin 25,2 miljardilla eurolla. Markkinat kasvavat siitä huolimatta, että kappalemääräisesti mitattuna siruja toimitetaan vähemmän kuin viime vuonna. Tämä taasen johtuu hidastuvasta pc-myynnistä, tutkimuslaitos arvioi.
IBM haluaa kunnianhimoisessa hankkeessaan kehittää tietokonearkkitehtuurin, jolla toteutetut piirit ja prosessorit kykenisivät ajattelemaan ihmisaivojen tavoin. Toisin sanoen IBM haluaa kehittää keinoälyn.
Lantronix on esitellyt mikrokokoisen wifi-palvelimen, jolla teollisuuden erilaiset laitteet saadaan liittymään wlan-verkkoihin. Xpico-palvelin painaa vain 2,5 grammaa.
Lehdistö hehkuttaa vain isojen älypuhelinvalmistajien lippulaivamalleja, mutta tulevaisuus kuuluu halvoille, alle 200 dollarin älypuhelimille. ABI Research ennustaa, että tällaisia laitteita myydään vuonna 2018 jo 750 miljoonaa.
Prepaid-puhelimet, sim-korttien jatkuva vaihto, puhelimen id:n manipulointi. Rikollisilla on monia keinoja pitää liikkeensä ja viestintänsä salassa. Dresdenin teknisessä korkeakoulussa kehitetään kuitenkin tekniikkaa, jolla yksittäisen puhelimen voisi aina paikantaa sen radiolinkin ”sormenjäljen” avulla.
Elektroniikan suunnittelun työkalujen myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. EDA Consortiumin puheenjohtaja, Mentor Graphicsin pääjohtaja Wally Rhines kehui erityisesti myynnin kehittymistä palveluissa- ja IP-lohkojen myynnissä. EDAC:n tilastojen mukaan tammi-maaliskuussa myytiin suunnittelun työkaluja reilulla 1,5 miljardilla dollarilla eli reilulla 1,1 miljardilla eurolla. Eniten myytii CAE-työkaluja, lähes 600 miljoonalla dollarilla.
Radiokanavasimulaattoreilla tunnetuksi tullut Elektrobit aloittaa yt-neuvottelut pitkään vaikeuksissa olleessa wireless-ryhmässään. Niissä kaavaillaan jopa 150 työntekijän lomauttamista.
Lämpöpumpusta on tullut ensisijainen valinta vähähiiliseen lämmitykseen ja ilmastointiin. Korkean hyötysuhteensa ansiosta se tarjoaa huomattavasti tehokkaamman lämpötilansäädön kotiin ja toimistoon kuin perinteiset järjestelmät, kuten kaasukattilat. Sen tehokkain käyttö edellyttää kuitenkin optimointia.
Puolijohdealan markkinoita seuraavan SourceAbilityn mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin uusimmat tariffisuunnitelmat voivat aiheuttaa merkittäviä häiriöitä globaalissa puolijohdetoimitusketjussa. Trumpin hallinto on ehdottanut 25 prosentin tai korkeampia tulleja useille avaintuotteille, mukaan lukien puolijohteet, mikä on herättänyt huolta alan yrityksissä ja talousasiantuntijoissa.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.