SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Intel on solminut yhteistyösopimuksen kiinalaisen Rochchipin kanssa. Tavoite on haastaa ARM:n ylivalta kasvavilla kiinalaisten Android-halpatablettien markkinoilla. Intel ja Rockchip kehittävät neliytimiseen Atom-suorittimeen pohjaavan alustan, jossa 3G-yhteyksiin käytetään Intelin omaa piirisarjaa. Tavoitteena on, että alysta on laitevalmistajien käytössä vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla. LTE-verkoissa toimivan alustan Intel lupaa niin ikään tarjolle ensi vuoden kesään mennessä.
Oululainen Valtavalo näyttää mallia monille suomalaisyrityksille. Kaksi vuotta sitten se palautti lediputkiensa tuotannon Kiinasta Suomeen. Nyt yhtiö jatkaa kotimaiseen osaamiseen panostavaa linjaansa.
Philipsin entinen puolijohderyhmä NXP Semiconductors on esitellyt älypuhelimiin ratkaisun, joka muuntaa tavallisen 3,5-millisen audioplugin dataliittymäksi. Sen avulla ulkoisille antureille, kytkimille ja oheislaitteille saadaan luotua universaali liitäntä.
Suurten kaupunkien ilmanlaatu mietityttää monia. Saksalaistutkijat ovat työstämässä menetelmää, jonka avulla älypuhelimella voitaisiin mitata ilmanlaatua. Tuhansien käyttäjien avulla voitaisiin luoda hyvin tarkkoja ilmansaastekarttoja kaupungeista.
Texas Instruments on esitellyt langattoman latauksen lähetin-vastaanottimen, joka mahdollistaa nopean Qi-laitteiden lataamisen. Tehoa hukkaantuu jopa 50 prosenttia aiempia ratkaisua vähemmän, joten lataaminen onnistuu nopeammin, viileämmin ja tehokkaammin.
LG Electronics on julkistanut uuden älypuhelimien lippulaivansa. G3-mallissa on markkinoiden ensimmäinen Quad HD -tasoinen näyttö. 2560 x 1440 pisteen erottelukyky tarkoittaa, että näytössä on yli 75 prosenttia enemmän pikseleitä kuin Full HD -näytössä.
Yksi sulautetun linuxin pioneereista ei Lynuxworks on muuttanut nimensä. Yhtiön mukaan uusi nimi Lynx Software Technologies kuvaa parhaiten sen uutta suuntaa. Samalla nimenmuutos on uusin osa tarinassa, jossa vanhat sulautetun linuxin yritykset hakevat laajempaa roolia markkinoilla.
Erilaisten langattomien piirien menekki ei osoita hidastumisen merkkejä. ABI Researchin mukaan vuonna 2019 myydään jo lähes yhdeksän miljardia bluetooth-, Wi-Fi-, NFC-, GPS- ja zigbee-piirisarjaa.
Englantilaisraporttien mukaan Iso-Britannia suurin kännykkäoperaattori EE eli Everything Everywhere aikoo tuoda viidennen polven matkapuhelinverkot kaupalliseen käyttöön vuoteen 2022 mennessä.
Strategy Analytics on listannut kannattavimmat kännykkävalmistajat. Apple on tietysti listan ykkösenä ja Samsung yhtä selvä kakkonen, mutta milti kuulostaa listan viiden kärki muuten: Xiaomi, TCL-Alcatel ja Huawei.
Tango-projekti on kiinnostava Googlen hanke, jossa on kehitetty ympäristöstään 3D-mallia laativaa mobiililaitetta. Uusiempien tietojen mukaan työn alla myös ympäristöään mallintava tabletti.
Nokia panostaa yhä vahvemmin laitteidensa tietoturvaan. tänään yhtiö ilmoitti perustaneensa uuden Security-yksikön. Sen tehtävä on varmistaa, että tukiasemien ja muiden tuotteiden turvallisuus on vaaditulla tasolla.
Liverpoolin yliopiston kemian laitoksen tutkijat ovat saattaneet löytää materiaalin, jonka avulla nykytransistoreiden ominaisuuksia voidaan parantaa. Kyse on uudesta grafeenijohdannaisesta.
Ruotsalainen Tobii Technology on esitellyt toisen sukupolven lasit, jotka seuraavat käyttäjän silmän liikkeitä ja rekisteröivät katseen kohteet. Linuxilla toimivat lasit maksavat lasit maksavat halvimmillaankin peräti 11 900 euroa.
Englantilainen Kazam on vasta pari vuotta vanha matkapuhelinyritys, jonka perustivat HTC:ltä lähteneet James Atkins ja Michael Coombes. Nyt Kazam on ottanut tärkeän askeleen lanseeraamalla ensimmäisen LTE-älypuhelimensa.
Arduino UNO Q:n lanseeraus herätti syystäkin innostusta: kyseessä on ensimmäinen Arduino UNO -perheen kortti, jossa yhdistyvät mikroprosessori ja mikro-ohjain. UNO Q on vakuuttava uusi laitteistoalusta, joka tulee tutussa Arduino-ystävällisessä muodossa. Sen Debian-pohjaista Linuxia ajava prosessori, reaaliaikaiset ohjausominaisuudet ja uusi tehokas Arduino-kehitysympäristö avaavat käyttäjille mahdollisuuden rakentaa huomattavasti aiempaa kehittyneempiä sovelluksia.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?