SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Monikosketuspinnat etenevät nopeasti monenlaisilla laitteille ja monenlaisille pinnoille. Microchip on sopinut yhteistyöstä Xymoxin kanssa tarkoituksenaan tarjota laitevalmistajille valmis, taipuisalle pinnalle asettuva orgaaninen anturikerros.
Applen uusia iPadeja on hehkutettu monista ominaisuuksista ja syystäkin. Ne ovat aiempaa ohuempia ja kevyempiä, näytöt ovat vieläkin parempia ja suorituskyky on parantunut. Jotkut analyytikot ovat kuitenkin nostaneet esiin iPadin suurimman puutteen: se ei vieläkään osaa moniajoa.
Neljännen polven mobiiliverkkojen seuraava evoluutioversio eli LTE_Advanced etenee kovaa vauhtia eteenpäin. Tutkimuslaitos Frost & Sullivan näkee, että LTE-A:n suosio kasvaa uusien ominaisuuksia myötä, mikä kasvattaa myös testauslaitteiden markkinoita.
Formula 1 -sarjan tietävät kaikki ja Formula 2 ja Formula E ovat autourheilun harrastajille tuttuja, mutta opiskelijoiden oma sarja Formula Student on Suomessa hieman tuntemattomampi ainakin suurelle yleisölle. Sarja on kuitenkin tärkeä nuorille ajoneuvosuunnittelijalupauksille. Viime vuosina sähköautoja rakentavien tiimien määrä on sarjassa kasvanut selvästi.
Valaistusledien pioneereihin kuuluva amerikkalainen Cree sanoo kehittäneensä uuden alustan, jonka avulla ledipohjaistan lamppujen hinnat voivat useimmissa valaistussovelluksissa alentua jopa 40 prosenttia.
Autojen sähköistyminen alkoi yli sata vuotta sitten, kun keksinnöt kuten sähkövalot ja -moottorit tulivat autoihin. Viime aikojen sähköautojen vallankumous tulee kuitenkin tarpeesta parantaa autojen tehokkuutta. Polttoainekustannusten kasvun vaikutusta kuluttajan lompakkoon pitää vähentää ja toisaalta autonvalmistajien täytyy mukautua hiilidioksipäästöjä vähentävään sääntelyyn.
Autojen sähköistyminen alkoi jo sata vuotta sitten, mutta viime vuosina erilaisilla sähköjärjestelmillä on haluttu parantaa autojen tehokkuutta. Pienempi polttoaineenkulutus tietää hyvää myös kuluttajan lompakon kannalta.
Microsoftin kolmannen neljänneksen luvut yllättivät monet. Yhtiön liikevaihto kasvoi neljänneksen ja Nokialta ostettu matkapuhelinbisnes tuotti voittoa. Nokia-nimen pian unohtava Lumia myi heinä-syyskuussa 9,3 miljoonaa kappaletta.
Aurinkoenergian tuotantoon etsitään nyt tiiviisti uusia keinoja, sillä perinteinen piipohjainen kenno on edelleen liian kallis ratkaisu. Norjalaistutkijat ovat kehittäneet tekniikan, jolla saadaan toteutettua aurinkokenno selvästi vähemmällä määrällä piitä.
Päällepuettava elektroniikka tarkoitti ennen erilaisia älyvaatteita. Nyt termi viittaa ennen kaikkea älykelloihin ja aktiviteettirannekkeisiin, joiden myynti lähtee Applen iWatchin vauhdittamana kovaan kasvuun ensi vuonna, arvioi tutkimuslaitos IHS.
Norjalainen Zwipe on saanut valmiiksi tekniikkansa, joka tekee luottokorteista merkittävästi nykyistä turvallisempia. Enää ei korttia kannata varastaa, koska käyttäjän autentikointi tapahtuu sormenjälkiskannerin avulla. Zwipe on jo julkistanut ensimmäisen käyttöön tulevan luottokortin yhdessä Mastercardin kanssa. Tekniikkaa on pilotoitu onnistuneesti norjalaisen Sparbankenin kanssa ja nyt se on tarkoitus viedä laajempaan käyttöön.
HDMI oli aikanaan lähestulkoon taivaan lahja television- ja elokuvien katsojalle. Se tuki monikanavaisen audion siirtoa, datansiirtoa ja useita videoformaatteja. Mutta tämän hetken 1.4-standardi tukee 4K-videota vain 30 hertsin taajuudella. Tämä ei todennäköisesti riitä tulevaisuudessa.
Intel etsii yhdessä Microsoftin ja muiden tietokonealan yritysten kanssa Ruotsin parasta tietokonerakentajaa. Ohjelmaa voi seurata netin välityksellä tänään illalla kello 21 alkaen.
Tutkimuslaitos Trendforcen mukaan kolmannella neljänneksellä myytiin 310 miljoonaa älypuhelinta. Luku on 9,1 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Applen iPhone 6 näkyi heti yhtiö markkinaosuudessa.
RF-tehovahvistimien dynaamisen tekniikan kehittänyt Nujira kertoo, että tekniikka on lyönyt nopeasti läpi kärkipään älypuhelimissa. Viestin vahvistukseksi yhtiö listaa kaikki LTE-puhelimet, joissa sen tekniikkaa hyödynnetään. Lista on varsin kattava.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?