Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Tietokone tikulla ei ole enää mikään uusi konsepti, mutta kysyntää sille taitaa olla. Näin ajattelee ainakin Asus, joka sanoo nyt aloittavansa oman Vivostick-laitteensa myynnin Pohjoismaissa.
Linear Technology on esitellyt synkronisen DC-DC-muuntimen, joka tuottaa tasaista jännitttä aina 150 voltin tulosta ilman ulkoista ylijännitesuojaa. LTC3895-muunnin on tarkoitettu kaikkiin suuria jännitteitä käsitteleviin teholähteisiin ajoneuvoissa, roboteissa, datakeskusten sovelluksissa ja teollisuuden ohjauksissa.
Diplomi-insinööri Saara Hassinen on valittu Terveysteknologian Liitto ry:n eli FiHTAn toimitusjohtajaksi. Hassinen aloittaa tehtävässä elokuun alussa. Siihen saakka toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa Tom Ståhlberg, joka jatkaa elokuussa entisessä tehtävässään FiHTAn viranomaisasioiden johtajana.
Orgaaniset aurinkokennot saaneet jalansijaa markkinoilla. Kuluttaja voi ostaa itselleen esimerkiksi orgaanisella aurinkokennolla varustetun repun, josta puhelimen lataus onnistuu näppärästi. Hanna Hakola kehitti väitöstyössään halvempia kennomateriaaleja.
Nokia palaa toden teolla matkapuhelimiin, kun Foxconnin tytäryhtiö FIH Mobile ja Suomeen perustettu HDM Global ryhtyvät valmistamaan sekä Nokia-peruskännyköitä että nokialaisia Android-älypuhelimia. Järjestely on taiwanilaisarvioiden mukaan vähintäänkin hankala Foxconnille.
Amerikkalaisen Waverly Labsin uudesta korvanapista tulee mieleen lähinnä Star Trek tai joku muu scifitekniikka. Yhtiön kehittämä Pilot-laite kääntää reaaliajassa vieraskielisen puheen omalle kielelle. Kahdella Pilotilla kaksi toisilleen täysin ummikkoa voivat keskustella keskenään.
Nokia kertoi perjantai-iltana pörssin Suomessa jo sulkeuduttua saaneena huhtikuussa ilmoitetut yt-neuvottelunsa päätökseen. Niiden tuloksena yhtiö irtisanoo 1032 työntekijää. Vähennykset iskevät kipeästi suomalaiseen huippuosaamiseen.
CAD-suunnittelijat, arkkitehdit, graafikot ja jopa PC-pelaajat. Heille on suunnattu Toshiban X300-sarjan uusin kiintolevy. 3,5-tuumaisen levyn kapasiteetti yltää peräti kahdeksaan teratavuun.
Googlen uudistukset Androidiin saavat eniten julkisuutta ayhtiön jokavuotisessa kehittäjäkokouksessa Piilaaksossa, mutta Google IO -tapahtumassa esiteltiin myös mielenkiintoinen uusi laite. Kyse on keinoälyn algoritmeja prosessoivasta tpu-suorittimesta.
Intel ilmoitti toukokuun alussa luopuvansa Atom-prosessorien kehityksestä älypuhelimiin ja tabletteihin. Forward Concepts -tutkimuslaitoksen raportti osoittaa, että Intelin kohtalo älypuhelimissa olisi voinut olla aivan toinen. Ratkaisevan virheen yhtiö teki jo 10 vuotta sitten.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?