Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
JATO Dynamics on esitellyt Euroopan autojen myyntitilastot viime vuodelta. Markkina ei viime vuonna enää kutistunut edellisvuoden tapaan, mutta pandemiaa edeltävään aikaan verrattuna myynti on ollut surkeaa. Vain Tesla on onnistunut kasvattamaan myyntiään vuodesta 2019.
Nokia kertoi tänään toimittavansa yhdessä OIV Digital Signals and Networksin kanssa toisen polven eli ns. 5G SA -privaattiverkon kroatialaisen AD Plastikin autokomponenttien tuotantolaitokseen Zagrebiin. Toisen polven 5G-privaattiverkot, joissa myös ohjausdata liikkuu 5G-yhteyden yli, ovat maailmalla edelleen harvinaisia.
Ohjainpiirien suorituskyvyn kasvu niiden tehonkulutuksen samalla pienentyessä on johtanut siihen, että pienimmillekin siruille voidaan tuoda tekoäly- ja koneoppimistoimintoja. Teksasilaisen Silicon Labsin uudet BG24- ja MG24-ohjaimet näyttävät mallia siitä, mihin kehitys menee.
Erilaisiin sulautettuihin laitteisiin joudutaan tekemään ohjelmistopäivityksiä useista eri syistä. Joskus tuodaan lisää ominaisuuksia, joskus paikataan löytyneitä tietoturva-aukkoja. Taiwanilaisen Winbondin flash-muistilla OTA-päivitys onnistuu tarkemmin ja nopeammin.
Sulautetuista grafiikkaprosessoreistaan esimerkiksi ensimmäisissä iPhone-puhelimista tunnettu Imagination Technologies aikoo tosissaan tuoda markkinoille RISC-V-pohjaisen grafiikkasuorittimen. Nyt yhtiö kertoo validoineensa tekniikan FPGA-piirillä.
BACnet (Building Automation and Control Networks) on suosittu rakennusautomaatioon ja ohjaukseen tarkoitettu tiedonsiirtoprotokolla. BACnetiä käyttämällä yksinkertaistetaan eri rakennusautomaatiovalmistajien tuotteiden välinen tiedonsiirto. Nyt BACnet-data katkaisee kaapelit ja hyppää langattomaksi.
Tietoturvayritys Check Point Software Technologiesin viime vuoden tietoturvaraportin mukaan kyberhyökkäykset organisaatioihin lisääntyivät maailmanlaajuisesti keskimäärin 50 prosenttia edellisvuodesta. Suomessa kasvua oli jopa 120 prosenttia.
Uusi asetus edellyttää, että kaikki Euroopan unionissa myytävät älypuhelimet maaliskuusta 2022 eteenpäin tukevat soittajan paikantamista hätäpuheluissa 112. Tämän varmistamiseksi laitteiden on oltava yhteensopivia useiden Euroopan komission määrittelemien paikannusjärjestelmien kanssa. Rohde & Schwarz on nyt tuonut ensimmäisen testausratkaisun asetuksenmukaisuuden varmistamiseksi.
Teslalle luvataan tällä hetkellä parhaimmillaan 650 kilometrin kantamaa yhdellä latauksella. Uusimpien raporttien mukaan Panasonic valmistaa Teslalle ensi vuonna akkuja, joilla ajomatka pitenee viidenneksellä eli 750 kilometriin yhdellä latauksella.
Mobiilialan jättimessut eli Mobile World Congress järjestetään Barcelonassa helmi-maaliskuun vaihteessa. Järjestäjän mukaan messut pystytään pitämään normaalisti ja niiden uskotaan kasvavan yhtä suureksi kuin ennen pandemiaa.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.