Piikarbidilla (SiC) on korkeampi dielektrinen läpilyöntilujuus, energiakaistaero ja lämmönjohtavuus kuin piillä. Näitä ominaisuuksia tehoelektroniikkasuunnittelijat voivat hyödyntää kehittääkseen tehokkaampia tehonmuuntimia, joiden tehotiheys on suurempi kuin pii-IGBT -komponentteihin perustuvissa malleissa.
Saksan komponenttimarkkina kasvoi kolmannella neljänneksellä. Jaklijoiden järjestö FBDi raportoi kuuden prosentin noususta. Kun Saksa on Euroopan suurin markkina-alue, luku tietää hyvää koko alueelle.
Päättyvä vuosi on ollut merkittävä linuxin kannalta. Alustaa on pidetty erittäin tietoturvallisena, mutta vastikään Kaspersky Lab ilmoitti, että Turla-troijalainen oli löydetty myös linuxilta.
Autojen valmistaja BMW on saksalaistietojen mukaan ostanut peräti 57 000 Lumia-älypuhelinta. Niillä korvataan työntekijöiden vanhat Symbian-pohjaiset nokialaiset.
Amerikkalainen Silego tunnetaan erittäin pienistä, ohjelmoitavista sekasignaalipiireistään. Nyt yhtiö on julkistanut virranmittauspiirin, joka toimii myös ohjelmoitavan kuorman kytkimenä.
ROHM ryhtyy vielä tämän kuun aikana rakentamaan laajennusosaa Bangkokin lähellä Thaimassa sijaitsevaan tuotantolaitokseensa. Järjestelmäpiirien kotelointiin ja viimeistelyyn keskittynyt laajenusosa on tarkoitus ottaa tuotantokäyttöön ensi vuoden joulukuussa.
STMicroelectronics on ollut mukana hankkeessa, jossa on kehitetty pikatesti ebola-viruksen havaitsemiseksi. Nopeassa aikataulussa kehitetty kannettava analyysimentelmä tunnistaa viruksen 5 minuutissa.
Monista Linux-jakeluversioista tulee mieleen, että niissä käyttöliittymän valinta on ollut keskeisen tuotekehityksen osa. Ubuntu Unityineen on hyvä esimerkki tästä. Red Hat on uudessa Fedorassa lähtenyt liikkeelle eri tavoin, sillä tarjolle tuodaan räätälöity versio pilveen, palvelimeen ja työpöydälle.
Kanadalaistutkijat yrittävät saada valmiiksi tekniikan, jolla aurinkokennoja voitaisiin suihkuttaa - ikäänkuin ruiskumaalata - mihin tahansa pintaan. Salaisuus on uudessa geelimäisessä kvanttipistemateriaalissa.
Princetonin mekaanisen suunnittelun laitoksella on 3d-tekniikalla tulostettu ledi tavallisen piilolinssin pintaan. Valtavaa kaupallista käyttöä demonstraatiolle ei suunnitella, vaan sillä haluttiin osoittaa 3d-tulostuksen taipuvan myös monimutkaisten elektronisten rakenteiden valmistukseen.
Nokia julkistaa HERE-kartat uudestaan iPhonelle. Karttojen beetaohjelma on ollut Androidilla iso menestys, joten iOS-versio kartoista tuodaan tarjolle ensi vuoden alkupuolella, Nokia on vahvistanut.
Kategoria 10 on nyt päätelaiteluokka, johon piirien valmistajat tähtäävät LTE-piirisarjoissaan. Sen myötä laitteiden teoreettinen datanopeus kasvaa 450 megabittiin sekunnissa. Qualcomm julkisti jo oman työn alla olevan piirisarjansa, mutta Samsung voi ehtiä ensiksi omallaan.
Suomalainen Medieta on kehittänyt Tekesin rahoituksella lääketieteellisen rannekemittalaitteen, joka mahdollistaa ensimmäisenä maailmassa laajan biosignaalien mittaamisen, tietojen keräämisen, prosessoinnin sekä tiedonsiirron langattomasti.
HDMI-liitännällä on kilpailija mobiilimaailmassa. MHL-liitäntää tukevat esimerkiksi Nokia, Samsung, Silicon Image, Sony ja Toshiba. Nyt Keysight Technologies on esitellyt ohjelmiston, jolla MHL-lähettimien standardinmukaisuutta voidaan testata.
Nykyisten mikropiirien valotuslaitteiden skaalautuminen pienempään näyttää päättyvän noin 10 nanometriin. Valmistuslaitteita kehittävä hollantilainen ASML kertoo, että taiwanilainen TSMC on jo tilannut kaksi EUV-valotuslaitteistoa. Ne asennetaan taiwanilaislinjoille ensi vuoden aikana.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.