SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Nokian pääjohtaja Rajeev Surilla ei ollut kovin hyviä lyhyen tähtäimen uutisia yhtiön Capital Markets Day -päivän sijoittajavieraille. Verkkomarkkina kutistuu tänä vuonna ja säästöohjelma maksaa odotettua enemmän. Lähivuosina verkkojen markkina kuitenkin käänty kasvuun, Suri vakuutti.
Kempeleläinen TactoTec on maailmanvalloituksen kynnyksellä ja sen kehittämää toiminnallista painettua elektroniikkaa tullaan näkemään erityisesti seuraavan polven autoissa. Siksi on loogista, että yhtiö on palkannut Detroitiin teknisiä asiantuntijoita ja myyntijohtajan.
Saksalainen Siemens yllätti monet ilmoittamalla ostavansa amerikkalaisen Mentor Graphicsin, joka on yksi kolmesta suuresta elektroniikan suunnittelutyökaluja kehittävästä EDA-yrityksestä. Siemens maksaa Mentorista 4,5 miljardia dollaria. Mentorin johto on jo hyväksynyt kaupan.
Videokuvaaminen on arkipäivää nykykirurgiassa. Tähän asti tämä on tarkoittanut raskasta kaapelikasaa leikkaussalin lattialla. 60 gigahertsin taajuudella toimiva WiGig-tekniikka tuo raskaankin videon reaaliaikaisen langattoman siirron leikkaussaliin.
Oletko suunnittelemassa suurta wifi-verkkoa tiloihisi? Kanadalainen iBwave järjestää huomenna ilmaisen webinaarin, jossa käsitellään verkon kapasiteetin optimointia.
Euroopan suurin hackathon-tapahtuma Junction järjestetään tänä vuonna Helsingin Wanhassa Satamassa. Kahden vuoden aikana Junction on kasvanut maailman johtavaksi hackathoniksi. Tänä vuonna Junctioniin haki reilu 3500 teknologiaosaajaa yli 110 kansalaisuudesta, joista 1300 parasta valittiin mukaan.
Taiwanilaiset piirisarjojen valmistajat raportoivat, että Intel olisi ensi vuonna integroimassa sekä USB 3.1 -liitäntää että wifi-radiota pöytäkoneiden ja läppärien piirisarjoilleensa. Tämä olisi merkittävä muutos piirien valmistajien kannalta.
Komponenttien jakelijat myivät heinä-syyskuussa puolijohteita 1,81 mljardilla eurolla. DMASS-järjestön (Distributors’ and Manufacturers’ Association of Semiconductor Specialists) mukaan luku on 0,9 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna.
Fraunhofer-instituutin tutkijat ovat onnistuneet kirjaamaan uuden maailmanennätyksen laserpohjaisessa tiedonsiirrossa. 10,45 kilometrin päähän ammuttiin signaali, jossa siirtyi dataa peräti 1,72 terabittiä sekunnissa.
Volkswagen-konserni uhkaa tukehtua pakokaasuihinsa. Kaksi saksalaislehteä - Bild am Sonntag ja Süddeutsche Zeitung – kertovat, että vanhemmista Audeista on löydetty ohjelmisto, joka väärentää pakokaasujen mittaustestejä.
Älypuhelin käy mobiilimaksamiseen, henkilön tunnistautumiseen ja monenlaisten palvelujen käyttöön, joten on vain ajan kysymys, milloin myös ajokortti siirtyy digitaaliseksi. Itse asiassa kehitys on jo liikkeellä, sillä Gemalto pilotoi digitaalista ajokorttia Coloradon, Idahon, Marylandin ja Washingtonin osavaltioissa.
Nokia sanoo toimittavansa maailman ensimmäisen LTE-R-tekniikkaan pohjautuvan verkon Koreaan. Verkko pystyy toimimaan vielä 250 kilometrin tuntinopeuksissa.
Viimeviikkoisilla Münchenin Electronica-messuilla esiteltiin satoja uusia tuotteita. Uutisvirrasta jäi haaviin esimerkiksi NXP-n esittele uusi 8-nastainen GX-logiikkakotelo. Sen avulla voidaan toteuttaa maailman pienimmät logiikkapiirit kännyköihin, puettaviin laitteiiin ha IoT-sovelluksiin, NXP kehuu.
Linux-osaajista on kaikkialla huutava pula. Androdi Central yrittää helpottaa pulaa osaltaan tarjoamalla edullisesti kouluutuspakettia, jossa voi oppia linux-järjestelmänhallinnan eri puolia monipuolisesti.
Electronica - Tänään päättyvä Electronica oli ruuhkainen. Ainakin tuntuma messuhallien käytävillä oli sellainen. Monelle yritykselle tapahtuma jää kuitenkin viimeiseksi. Ja moni kaksi vuotta sitten mukana ollut ei enää ollut mukana. Tätä selittää tietenkin puolijohdealan pian kaksi vuotta jatkunut keskittyminen. Joskus yrityskauppa tulee niin nopeasti, että messuosasto on jo ehditty varata ja maksaa. A4-hallissa oli iso tyhjä tila siellä, missä On Semiconductorin ostaman Fairchildin olisi pitänyt esitellä tuotteitaan.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?