Puolijohde- ja piirilevysuunnittelun seuraavaa vaihetta määrittävät kaksi rinnakkaista tavoitetta. Ensinnäkin halutaan kasvattaa suunnittelutyökalujen suorituskykyä. Lisäksi on tärkeää parantaa suunnittelijoiden tuottavuutta.
Pico Technology on julkistanut uuden PicoScope 5000E -oskilloskooppisarjan, jonka yhtiö kertoo olevan maailman ensimmäinen nelikanavainen 16-bittinen USB-oskilloskooppi. Uutuus on suunnattu erityisesti sovelluksiin, joissa tarvitaan sekä suurta mittaustarkkuutta että korkeaa näytteenottotaajuutta.
Generatiivisen tekoälyn ensimmäinen aikakausi perustui promptiin. Käyttäjä kirjoitti kehotteen, tekoäly vastasi, ja keskustelu alkoi alusta seuraavan kysymyksen kohdalla. Google näyttää nyt uskovan, että tämä malli on tullut tiensä päähän.
DDR5-muistien yleistyminen tuo mukanaan uuden haasteen korkeampien lämötilojen muodossa. Erityisesti teollisuustietokoneissa, edge-AI-järjestelmissä ja muissa ilman tuuletinta toimivissa laitteissa muistimoduulien lämpökuorma voi muodostua luotettavuuden kannalta merkittäväksi ongelmaksi.
GNSS-häirinnän yleistyessä tarkka ajanmääritys ilman satelliittisignaalia on noussut kriittiseksi ominaisuudeksi puolustus-, tietoliikenne- ja datakeskussovelluksissa. VIAVI Solutions on esitellyt uuden GDO-1000-moduulin, jossa tekoälyä ja koneoppimista hyödynnetään kellon tarkkuuden ylläpitämiseen myös silloin, kun GPS- tai muu GNSS-signaali katoaa.
Galliumnitridi eli GaN on jo vakiinnuttanut asemansa tehokkaissa latureissa, datakeskusten virtalähteissä ja tehomuuntimissa. Nyt teknologia näyttää laajenevan myös moottoriohjaukseen. Rutronik esitteli uuden RAK-GaN-kehitysalustan, joka on suunnattu erityisesti suurta hyötysuhdetta ja tehotiheyttä vaativiin moottori- ja tehonmuunnossovelluksiin.
Nvidia esitteli Taiwanin GTC-tapahtumassa uuden RTX Spark -suorittimensa, mutta varsinainen uutinen ei ehkä olekaan uusi Arm-pohjainen piiri. Sen sijaan yhtiö maalaa kuvaa tietokoneesta, jossa käyttäjä ei enää käynnistä sovelluksia, vaan antaa tehtävän tekoälyagentille.
Infineon on esitellyt ensimmäisen sähköautojen inverttereihin tarkoitetun piikarbidimoduulin, joka kestää jatkuvaa käyttöä 205 asteen lämpötilassa. Korkeampi käyttölämpötila mahdollistaa suuremman tehotiheyden ja kevyemmät jäähdytysratkaisut.
Snapdragon C vie Qualcommin Arm-pohjaiset prosessorit ensimmäistä kertaa selvästi halpaluokan kannettaviin. Uusi piiri tuo tekoälykiihdyttimen ja pitkän akkukeston laitteisiin, joiden hinnat alkavat noin 300 dollarista.
Suomalainen kunnostetun elektroniikan myyjä Swappie saavutti viime vuonna ensimmäistä kertaa koko vuoden kannattavuuden. Yhtiö teki vuonna 2025 käyttökatetta 2,5 miljoonaa euroa ja myi lähes 650 000 kunnostettua laitetta.
IT-yhtiö Rakettitiede on jakanut jo kolmatta vuotta peräkkäin stipendejä ohjelmoinnista kiinnostuneille lukiolaisille. Tänä keväänä viisi pääkaupunkiseudun lukiosta valmistunutta nuorta sai 100 euron stipendin tunnustuksena kiinnostuksestaan ohjelmistokehitystä kohtaan.
EU:n kyberkestävyyssäädöstä täydentävä kansallinen kyberkestävyyslaki tulee voimaan 1. kesäkuuta. Kyse on merkittävästä muutoksesta elektroniikka- ja ohjelmistoalalle: verkkoon liitettävien tuotteiden valmistajille tulee ensimmäistä kertaa lakisääteinen vastuu tuotteidensa kyberturvallisuudesta.
Kun eSIM alkoi yleistyä lähes kymmenen vuotta sitten, moni telealan analyytikko ennusti operaattoreille vaikeita aikoja. Jos liittymän voisi vaihtaa yhdellä napinpainalluksella ilman fyysisen SIM-kortin vaihtoa, mikä enää sitoisi asiakkaan operaattoriinsa?
Bluetooth LE Audio ja Auracast esiteltiin jo vuosia sitten seuraavana suurena muutoksena langattomaan ääneen. Teknologia lupasi tehdä Bluetoothista eräänlaisen digitaalisen radion, jossa yksi laite voisi lähettää ääntä samanaikaisesti rajattomalle määrälle kuulokkeita, kuulolaitteita tai kaiuttimia ilman monimutkaista paritusta.
Generatiivinen tekoäly osaa jo kirjoittaa firmwarea, mutta oikea rauta on edelleen vaikea ympäristö tekoälylle. Nordic Semiconductor haluaa ratkaista ongelman yhdistämällä firmware-kehityksen, pilvipalvelut ja kenttädatan samaan AI-avusteiseen kehittämiseen.
Rohde & Schwarz esittelee Airspace World 2026 -tapahtumassa uuden CERTIUM AI -järjestelmänsä, joka kuuntelee pilotin ja lennonjohdon radiokeskusteluja ja muuttaa ne reaaliaikaiseksi operatiiviseksi dataksi. Tavoitteena on vähentää lennonjohdon kuormaa ja havaita mahdollisia virheitä ennen kuin ne muuttuvat turvallisuusriskeiksi.
BLDC-moottorien yleistyessä autoteollisuus etsii skaalautuvia ratkaisuja niiden hiljaiseen ja tehokkaaseen ohjaukseen. Toshiban SmartMCD-ohjainperhe kattaa nyt tehoalueet muutamista wateista kilowattiin.
Tekoäly lupasi tehdä ohjelmistokehityksestä halvempaa. Nyt koodia syntyy enemmän kuin koskaan, mutta Gartner varoittaa toisesta suunnasta. Kun koodin generoimisen arvo lähestyy nollaa, todellinen kustannus siirtyy tokeneihin, katselmointiin ja vastuun kantamiseen.