SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Distrelec-konserniin kuuluva Elfa loksauttaa monien leuat komponenttikaupassa. Yhtiö laski peräti 124 tuhannen tuotteen hintaa webbikaupassaan keskimäärin 18 prosenttia. Elfan maajohtaja Juha Nyberg kilpailukykyisemmillä hinnoilla haetaan kasvua kaikilla Euroopan markkinoilla.
71,9 miljoonaa mikroa. Niin paljon myytiin PC-koneita viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Määrä on 10,6 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin, kertovat tutkimuslaitos IDC:n tilastot. Laskusuhdanne on yhteistä kaikille Windows-koneita valmistaville.
VTT:n johdolla on jo vuosia kehitetty painetun elektroniikan valmistusta ja sovellusalueita. Nyt tutkimuskeskus kertoo uudesta yritysprojektista, jossa on onnistuttu kehittämään edelleen elektroniikan rullalta-rullalle -painomenetelmää. Painotekniikalla onnistuu myös transistorien valmistaminen.
Aina välillä kuulee uutisia, joissa esimerkiksi tablettien litiumioniakut ovat jopa syttyneet tuleen. Pahimmillaan näin on käynyt lentokoneiden ruumassa. Stanfordin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet litiumioniakun, joka ei voi syttyä tuleen. Se sammuttaa itsensä, kun lämpötila nousee liiaksi.
Zuken on tehnyt kovan tarjouksen piirikortteja suunnitteleville tiimeille. CADSTAR-piirikaaviotyökalun (Schematics Design Tool) voi nyt ladata ilmaiseksi. Työkalun arvo on yli 500 euroa.
Komponenttien tukkukauppias Mouser Electronicsin valikoimassa on syksystä 2014 lähtien ollut National Instrumentsin MultiSIM-työkaluun pohjaava piirikorttien työkalu MultiSIM Blue. Nyt tarjolle tulee työkalun ammattiversio.
Tekes rahoittaa Suomen suurinta optisen mittaamisen yhteishanketta, jossa ovat mukana teollisuusyritys Valmet Automation, VTT ja TTY sekä useita pk-sektorin yrityksiä. Terävä-hanke on kolmivuotinen.
Yhdysvaltain patenttivirasto PTO on julkistanut viime vuoden patentointitilastot. IBM jatkaa edelleen selvästi ahkerimpana uusien tekniikoiden patentoijana. Sen sijaan patenttien kokonaismäärä pieneni ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.
Samsung on esitellyt pienikokoisen, ulkoisen SSD-kiintolevyn, jonka kapasiteetti yltää jopa kahteen teratavuun asti. Levy on silti tavallista luottokorttia pienempi ja painaa vain 50 grammaa.
Sähköauto Teslan omistajat kokivat viime vuonna yllätyksen, kun autoihin oli ohjelmistopäivityksen myötä tuotu uusia ominaisuuksia. Autoteollisuus on menossa tähän suuntaan kovaa vauhtia, mutta se edellyttää järjestelmää, joka on päivitettävissä. Cypressin Traveo-ohjainperheet uudet piirit ovat jo sellaisia.
Yhdeksän miljardia kruunua eli lähes miljardi euroa aikoo ruotsalainen Telia investoida valokaapeliverkkonsa parantamiseen. Yhtiö tarjoaa avointa kuituyhteyttä tuhansille omakotialueille kampanjassa, joka alkoi eilen.
Ledipohjaiset lamput ovat vauhdilla korvaamassa hehkulankaan perustuvaa perinteistä lamppua ennen kaikkea paremman energiatehokkuutensa ansiosta. MIT:n tutkijat ovat kuitenkin kehittäneet tekniikan, jolla hehkulampun energiatehokkuus kasvaa ledin tasolle. Vanha lamppu siis tekee comebackin?
Mespek on ryhtynyt myymään Digi Internationalin uutta Transport -sarjan WR31-mobiilireititintä. DIN-kiskoon asentuva moduuli tuo luotettavan yhteyden etäkohteisiin, liikkuvaan kalustoon tai varayhteyden mihin tahansa tietojärjestelmään.
Kulutuselektroniikan jättimäisiltä CES-messuilta tihkuu edelleen uutisia. I-Blades esitteli Vegasissa yhdessä anturivalmistaja Bosch Sensortechin kanssa kännykkäkuoren, johon ensimmäistä kertaa maailmassa on integroitu sulautettua elektroniikkaa. Älypuhelimen kuorestakin tulee näin älykäs.
Arduino UNO Q:n lanseeraus herätti syystäkin innostusta: kyseessä on ensimmäinen Arduino UNO -perheen kortti, jossa yhdistyvät mikroprosessori ja mikro-ohjain. UNO Q on vakuuttava uusi laitteistoalusta, joka tulee tutussa Arduino-ystävällisessä muodossa. Sen Debian-pohjaista Linuxia ajava prosessori, reaaliaikaiset ohjausominaisuudet ja uusi tehokas Arduino-kehitysympäristö avaavat käyttäjille mahdollisuuden rakentaa huomattavasti aiempaa kehittyneempiä sovelluksia.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?