Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Big data lukee nyt iskusanana yhä useamman yrityksen esityskalvoilla. Kyse on siitä valtavasta määrästä informaatiota, jota erilaisilla anturijärjestelmilöä saadaan kerättyä. Intelin pilvialustoista vastaava johtaja Jason Waxman kuitenkin kertoi sijoittajatapaamisessa, ettei kukaan oikein tiedä, mitä big datalle pitäisi tehdä.
Sveitsiläinen u-Blox tunnetaan ennen kaikkea GPS-paikannusmoduuleistaan, mutta yhtillä on myös laaja mobiilimodeemien tuotevalikoima. Nyt u-Blox on esitellyt ensimmäisen kännykkäverkkoihin liitettävän moduulin, joka osaa automaattisesti kytkeytyä kahden operaattorin verkkoon.
Suomen kuumimpien kasvavien startupien top100-listalla toisella sijalla oleva kempeleläinen lasermerkintälaitteisiin erikoistunut Cajo Technologies julkaisee uusia tuotteita ja sovelluksia ennennäkemätöntä vauhtia. Yhtiö rakentaa juuri uusia toimitiloja ja laajnetaa toiminataansa Euroopasta Yhdysvaltoihin.
IBM ja Jyväskylän yliopisto ovat solmineet kumppanuuden kognitiivisen tietojenkäsittelyn tuntemuksen ja osaamisen edistämiseksi Suomessa. Kumppanuuden tarkoituksena on tutustuttaa yliopiston opiskelijat kognitiiviseen tietojenkäsittelyyn ja teknologian hyödyntämiseen opiskeluympäristössä.
Tehonsyötön voi toteuttaa joko valmiilla, kokonaisella moduulilla tai erilliskomponentein. Niiden väliin asettuu japanilaisen Muratan teholohko, joka tuo suunnittelijalle lisää vaihtoehtoja ja skaalautuvuutta.
Teollinen internet on tämän hetken kuumin iskusana ja sen ympärillä on paljon turhaakin hypeä. Tata Consulting Servicesin globaali tutkimus kuitenkin osoittaa, että IoT-panostus kannattaa. Neljä viidestä teolliseen internetiin investoineesta onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan.
Ei ole älypuhelinvalmistajille helppoa. Jatkuvasti pitää tuoda markkinoille uudempia ja parempia laitteita, ja samalla hakea niille jotain omaa, jotakin millä erottautua muista. Kiinalaisen Huawein uusi Honor 7 -lippulaivamalli on tästä hyvä esimerkki. Se erottuu muista pienillä yksityiskohdilla.
IEEE 802.11 on tekniikka, jota me kaikki käytämme wifin muodossa. Nyt IEEE on kuitenkin aloittanut standardointityön, jossa wifiä taivutetaan esimerkiksi anturiverkkojen yhteyksiin ja koneiden välisiin M2M-linkkeihin. Uusi standardi vie wifin alle gigahertsin taajuuksiin.
Satelliittimodeemeja kehittävä Newtec ilmoittaa tehneensä uuden maailmanennätyksen yhden lähettimen datanopeudessa. Yhdessä Intelsatin kanssa Newtec ylsi 20 megabitin datanopeuteen kahden megahertsin levyisessä kaistassa.
Tekes ilmoitti eilen historiallisestikin aivan uudesta avauksesta, kun se kertoi maksavansa puolet Microsoftilta irtisanottujen digiosaajien palkasta näitä rekrytoiville. Päätöksellä on monia puolia, mutta ilman muuta se madaltaa kynnystä palkata nyt vapautuvia osaajia. Samalla Tekes asettaa aiemmin irtisanotut ja nyt potkut saaneet kehittäjät eriarvoiseen asemaan.
Yhdistämällä nykyaikainen tieto- ja automaatiotekniikka sähkönjakeluun saadaan älykäs sähköverkko eli smart grid, kuten termi englanniksi kuuluu. Sen avulla voidaan päästä merkittäviin ympäristösäästöihin.
Palvelinkoneita myydään edelleen kiihtyvällä vauhdilla, mutta kasvusta pääsevät nauttimaan lähinnä x86-koneiden valmistajat. Unix-koneiden myynti laskee edelleen. Gartnerin mukaan toisella neljänneksellä Itanium-pohjaisten Unix-koneiden myynti kutistui 18,7 prosenttia vuodentakaisesta.
Polttokennoa yritettiin matkapuhelimen virranlähteeksi jo 10 vuotta sitten, mutta edelleen se säilyy vain lupaavana tekniikkana. Nyt englantilainen Intelligent Energy on demonnut juuri litiumioniakun kokoista polttokennoa, joka jaksaa pyörittää iPhonea viikon ajan yhdellä tankkauksella.
Göteborgilainen Uniquesec on juuri saanut 1,9 miljoonaa kruunua uutta riskirahaa kehittääkseen algoritmeja, joiden avulla sen tutka tunnistaisi esimerkiksi tienvarsien kyltit ja tiellä liikkuvat ihmiset. Erona moniin muihin tutkiin on se, että Uniquesecin ratkaisu käyttää vain yhtä pientä antennia.
Laitteiden langaton lataaminen on käyttäjän kannalta kätevää, mutta laitesuunnittelijan kannalta kyse on ollut tähän yhdestä suunnittelua monimutkaistavasta tekniikasta. Integrated Device Technology sanoo nyt poistavansa esteet sen tieltä, että langaton lataaminen integroidaan helposti kaikenlaisiin laitteisiin.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.