Erillisverkot Oy operoi Suomen viranomaisten käytössä olevaa Virve-verkkoa. Yhtiön toimitusjohtaja Timo Lehtimäki korostaa, että viranomaisyhteyksien on toimittava myös sen jälkeen, kun liikenne siirtyy Virvestä uusiin matkapuhelinverkkoihin.
Virve on palvelut viranomaisia hienosti jo vuosia, mutta jatkossa vaatimukset muuttuvat. - Viranomaiset tarvitsevat jatkossa huomattavasti enemmän laajakaistaista tiedonsiirtoa, kun viestien välitys siirtyy entistä enemmän puheesta bitteihin ja mm. elävään kuvaan. Nykyinen Virve-verkko ei siihen taivu, Lehtimäki muistuttaa.
Uuden sukupolven 4G-matkapuhelinverkkojen edellyttämiä radiotaajuuksia otetaan käyttöön vauhdilla. Puhelinoperaattorien väliseen huutokauppaan 700 megahertsin taajuudet tulevat tämän vuoden lopulla. Lehtimäen mukaan radiotaajuuksien jaon yhteydessä on varmistettava, että viestinvälitys keskeisten viranomaisten välillä sujuu jatkossakin kitkattomasti ja ennen kaikkea turvallisesti.
- Virven käyttäjänä Suomi on ollut viranomaisten välisen yhteydenpidon mallimaita Euroopassa. Hyvä tilanne voidaan toimijoiden yhteistyöllä säilyttää myös uusien verkkojen tullessa käyttöön, sanoo Lehtimäki.





















