IoT-teknologia on nousemassa keskeiseksi työkaluksi kestävän kehityksen ratkaisuissa. Vaikka laitteiden valmistus ja käyttöönotto vaativat energiaa, pitkän aikavälin säästöt ylittävät kulut moninkertaisesti. Tuoreiden analyysien mukaan IoT voi säästää jopa kahdeksankertaisesti sen energiamäärän, jonka se itse kuluttaa elinkaarensa aikana.
DigiKey, yksi maailman suurimmista elektroniikkakomponenttien jakelijoista, on julkaissut ilmaisen verkkokurssin, jossa opetetaan Zephyr-käyttöjärjestelmälle kirjoitettavien laiteajureiden kehitystä. Kurssin vetää tunnettu sulautettujen järjestelmien kouluttaja Shawn Hymel, ja se on suunnattu sekä opiskelijoille että ammattilaisille, jotka haluavat kehittää osaamistaan sulautetun ohjelmistokehityksen vaativammissa osa-alueissa.
Euroopan unioni on käynnistänyt mittavan drone- ja robotiikkahankkeen, jonka vetovastuuseen on valittu suomalainen Nokia. Uusi PROACTIF-projekti tähtää Euroopan teknologisen omavaraisuuden vahvistamiseen ja kriittisen infrastruktuurin turvaamiseen miehittämättömien järjestelmien avulla.
Ruotsalainen sulautettujen järjestelmien asiantuntijayritys Percepio on julkaissut ilmaisen työkalun FreeRTOS-kehittäjille. Uusi Percepio View tarjoaa ammattilaistason jäljitysdiagnostiikkaa ja auttaa kehittäjiä ymmärtämään järjestelmänsä toimintaa visuaalisesti.
AWS:n Suomen ja Baltian teknologiajohtaja Jarkko Hirvonen kannustaa suomalaisyrityksiä tekoälykokeiluihin. Tekoäly on tulevaisuudessa osa kaikkia sovelluksia. Mukaan kehitykseen kannattaa hypätä heti.
Yli 9000 Asusin reititintä on kaapattu osaksi laajaa bottiverkkoa, joka tunnetaan nimellä AyySSHush. Hyökkäys hyödynsi haavoittuvuutta CVE-2023-39780, jonka avulla hyökkääjät saivat luvattoman SSH-yhteyden reitittimiin ja asensivat niihin pysyvän takaoven.
OnePlus on julkaissut uuden Pad 3 -tablettinsa ja laite on ilman muuta yhtiön tähän asti kunnianhimoisin tablettipanostus. Laitteen rauta on huippuluokkaa, ja se sopii suorituskykynsä puolesta täysipainoisesti myös työkäyttöön – ainakin melkein.
STMicroelectronics on julkistanut ensimmäisen Wi-Fi- ja Bluetooth-moduulinsa, , joka tuo langattoman yhteyden suoraan STM32-mikro-ohjainten rinnalle. ST67W611M1-oduuli pohjautuu Qualcommin langattomaan radiotekniikkaan ja toimii tytärprosessorina (network coprocessor), joka hoitaa Wi-Fi 6:n ja Bluetooth Low Energy 5.4:n itsenäisesti.
Suomen ensimmäinen megawattiluokan sähkörekoille tarkoitettu julkinen latausasema avataan Lietoon syyskuussa 2025. Plugit Finland Oy:n rakentama asema hyödyntää MCS (Megawatt Charging System) -standardia ja tarjoaa jopa 1000 kilowatin eli yhden megawatin lataustehon neljällä paikalla.
Tuore AWS:n teettämä Pohjoismaiden laajuinen selvitys paljastaa, että tekoälyn käyttöönotto etenee Suomessa samaa tahtia muiden Pohjoismaiden kanssa – mutta kehitystä hidastaa kasvava osaajapula.
ROHM on liittynyt kehittyneiden tekoälyä hyödyntävien mikro-ohjainten valmistajien joukkoon julkaisemalla uuden sukupolven AI-ohjaimet, jotka kykenevät itsenäisesti oppimaan ja päättelemään laitteessa ilman pilvipalveluita tai verkkoa. Uudet ML63Q253x- ja ML63Q255x-sarjat ovat alan ensimmäiset mikro-ohjaimet, jotka suorittavat sekä koneoppimisen että päättelyn täysin laitteessa (“on-device AI”).
Startupien ei enää tarvitse jäädä odottamaan teknistä perustajaa tai ulkopuolista kehittäjää. Ruotsalainen Lovable on muuttamassa tapaa, jolla sovelluksia rakennetaan Euroopassa – tekoälyn avulla, ilman koodaustaitoja. - Tällä hetkellä kuka tahansa voi rakentaa toimivan sovelluksen ilman riviäkään koodia, sanoi yhtiön tiimiin kuuluva Viktor Eriksson eilen AWS Summit -tapahtumassa Tukholmassa.
CSC eli Tieteen tietotekniikan keskus, Alankomaiden tutkimuslaitosten ICT-operoija SURF ja Nokia ovat onnistuneesti testanneet huippunopean, 1,2 terabitin sekuntinopeuteen yltävän tiedonsiirron Alankomaiden Amsterdamin ja Suomen Kajaanin välillä. Yli 3500 kilometrin mittainen kuituyhteys valmistaa tietä LUMI-AI-superkoneen ja tulevien tekoälytehtaiden massiivisille tietomäärille.
Vaikka internet on kehittynyt valtavasti, yksi sen peruselementeistä – IP-osoitteet – aiheuttaa yhä yllättäviä ongelmia. IPv4-osoitteiden niukkuus ei ole historiaa, vaan monille yrityksille se on edelleen konkreettinen kasvun este.
Kanadalainen SPARK Microsystems on julkaissut toisen sukupolven ultra wideband (UWB) -vastaanotinpiirinsä, SR1120:n, joka nostaa lyhyen kantaman langattoman viestinnän uudelle tasolle. Uusi piiri tarjoaa jopa 40 kertaa suuremman tiedonsiirtonopeuden kuin Bluetooth – samalla kun se kuluttaa 25 kertaa vähemmän virtaa ja tuottaa 60 kertaa pienemmän viiveen.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.
Vuosi 2026 muodostuu liikkuville kenttätiimeille käännekohdaksi. Kentällä käytettävä teknologia ei ole enää tukiroolissa, vaan keskeinen osa päätöksentekoa, tehokkuutta ja turvallisuutta. Reunatekoäly, luotettavat yhteydet ja laitetason tietoturva ovat siirtyneet nopeasti vapaaehtoisista valinnoista välttämättömyyksiksi, kirjoittaa Panasonic TOUGHBOOKin Euroopan johtaja Steven Vindevogel.