Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Business Finland on myöntänyt 320000 euron EAKR-rahoituksen Itä-Suomen yliopiston hankkeelle, jonka päätavoitteena on kehittää tekoälyyn liittyvää alueellista osaamista. Ohjelmassa luodaan uusia tekoälyyn liittyvien liiketoimintamahdollisuuksia ja kehitetään tutkimuksen ja yritysten välisen yhteistyötä.
17 hallia kahden vuoden takaisen 13 sijaan. Yli 180 tuhatta neliötä näyttelyalaa. Laaja valikoima erilliskonferensseja ja seminaareja. Electronica puolustaa edelleen paikkaansa ammattielektroniikan ykköstapahtumana, mutta siitä on tullut jo liian iso.
Electronica – Raspberry Pi -säätiö käytti Münchenin Eletronica-messuja uuden korttimallin lanseeraukseen. Jakelijansa Farnellin osastolla esitelty uusi malli Raspberry I 3 Model A+ on riisuttu ja edullisempi versio maaliskuussa esitellystä Model B+ -huippumallista.
Electronica - Japanilainen Murata tunnetaan kotelo-osaamisestaan ja nyt yritys hyödyntää tätä tulemalla ryminällä 4G-verkkojen IoT-modeemeihin. Yhtiö esitteli messuilla maailman pienimmän NB-IoT-modeemipiirin. 1SS-modeemi on fyysisiltä mitoiltaan vain 12,6 x 10,6 x 1,8 -millinen.
Waterloon yliopiston tietotekniikan professori Omid Abari, tutkijatohtori Ju Wang ja professori Srinivasan Keshav Waterloon ovat löytäneet keinon hakkeroida RFID-tunnisteita. Hakkeroimalla tagit saavat kyvyn seurata ympäristöään.
Etäohjattava troijalainen eli RAT (Remote Access Trojan) nousi lokakuussa ensi kertaa tietoturvayhtiö Check Point Software Technologiesin globaalille haittaohjelmien Top 10 -listalle. FlawedAmmyy-nimisen haittaohjelman avulla hyökkääjä saa halutessaan täyteen hallintaansa kohdelaitteen ja sen sisältämät tiedostot. Hän voi hallita laitteen kameraa ja mikrofonia, ottaa ruutukaappauksia, napata tunnistetietoja, varastaa tiedostoja ja tarkkailla uhrin toimintaa.
F-Securen MWR Labsin tutkijatiimi esitteli Tokiossa järjestetyssä Mobile Pwn2own -kilpailussa onnistuneesti hyökkäyksiä, jotka hyödynsivät suosittujen älypuhelinten ns. nollapäivähaavoittuvuuksia. Tiimi kilpaili tapahtumassa kaikkiaan neljässä eri kategoriassa, ja onnistui esittelemään aiemmin tuntemattomien haavoittuvuuksien hyödyntämistä sekä Xiaomi M6- että Samsung Galaxy S9 -puhelimissa.
Electronica – Oululaisen Ouran toisen polven Bluetooth-älysormus on messuilla esillä Cypress Semiconductorin osastolla. Sormus herättää ansaittua huomiota, sillä se on erinomainen osoitus toimivasta sulautetusta suunnittelusta. Ei ihme, että Cypresskin pitää Ouraa hienona referenssinä.
Electronica – Suomessa puhutaan nyt dieselin hinnasta, mutta autoilun tulevaisuus on ilman muuta hybridi- ja lopulta täyssähköautoissa. Electronica-messuilla ON Semiconductor esittelee Mercedeksen ensi kauden e-formula-autoa, joka on erinomainen kehitysalusta tuleville henkilöautoille.
Electronica - Japanilainen Murata esittelee Electronica-messuilla maailman ensimmäistä inklinometriä eli kallistuskulma-anturia, joka tuottaa suoraan kallistuskulmasignaalin digitaalisena lähtönä. SCL3300-anturi on tietenkin kehitetty Muratan MEMS-osaamiskeskuksessa Vantaalla.
Electronica - Itävaltalainen ams tunnetaan optisen kuvantamisen antureistaan. Sen piireillä on toteutettu esimerkiksi tällä hetkellä nopeasti yleistyviä 3D-kasvontunnistusmoduuleita. Toimitusjohtaja Alexander Everken mukaan yhtiö on voittanut jokaisen 3D-moduulin suunnittelun, jonka se on halunnut.
Illinoisissa sijaitsevan Urbana-Champaignin yliopiston monialaiset tutkijat ja insinöörit ovat löytäneet uuden tarkemman menetelmän nanomittakaavan kokoisten sähkömekaanisten rakenteiden luomiseksi. Lähes satunnainen löytö johti siihen, että tutkijat pystyvät nyt toteuttamaan molekyylitason rakenteita.
IT-palveluyritys CGI:n tutkimusten ja selvitysten mukaan yritykset vähättelevät yhä tietoturvan ja kyberturvallisuuden merkitystä liiketoiminnalle, mikä näkyy alimitoitettuina ja väärin kohdistettuina turvallisuusinvestointeina. - Nykypäivän turvallisuusriskit edellyttävät tehokasta valvontaa, jossa hyödynnetään sekä teknologiaa että inhimillistä asiantuntemusta. Organisaatiot luottavat yhä liikaa pelkkiin teknisiin ratkaisuihin, tiivistää CGI Suomen kyberturvallisuusjohtaja Jan Mickos.
Intel on esitellyt ensimmäisen 5G-modeemipiirinsä älypuhelimiin. XMM 8160 on integroitu piiri, joka tukee jopa 6 gigabitin sekuntinopeuksia. Tämä on 2-6 kertaa nopeammin kuin mihin tämän hetken parhaat LTE-modeemit yltävät.
Mouser on yksi menestyneimpiä komponenttien nettikauppoja, joka on kasvattanut jalansijaansa Suomessakin. Yhtiön Euroopan markkinoinnista vastaavan Graham Maggsin mukaan Suomessa voi jo tänä vuonna mennä rikki 10 miljoonan dollarin raja. Sillä kuuluu meidän markkinoilla jo jakelijoiden keskiraskaaseen sarjaan.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.