Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Uuden iPhonen 6:n myyntimäärä uhkaa jäädä tänä vuonna 3-4 miljoonaa kappaletta ennakoitua pienemmäksi. Uutinen ei ole Applen kannalta huono, sillä useimmat haluavat hankkia omistukseensa uuden suuremman iPhone 6:n.
Viidennen sukupolven matkapuhelinverkot lupaavat paljon suomalaisyrityksille. Pienillä ja suurilla suomalaisilla ohjelmistotaloilla on nyt hyvä etsikkoaika löytää paikkansa sovellus- ja palvelukehityksestä, sanoo Nokia Networksin Suomen maajohtaja Antti Uitto Teknologiateollisuuden sivuille kirjoittamassaan blogissa.
Paristokäyttöisissä laitteissa ongelma on se, että niihin joutuu ostamaan uusia paristoja tai ainakin lataamaan vanhoja. Olisi kätevää, jos paristo lataisi itsensä. Ohion yliopiston tutkijat näyttävät kehittäneen juuri tällaisen pariston.
Maxim Integrateg tunnetaan analogiakomponenttien toimittajana, mutta yhtiö laajentaa nyt vankasti valmiiden osajärjestelmien ja jopa referenssilaitteiden toimittajaksi. Hyvä esimerkki yhtiön uudesta suunnasta on digitaalinen, erittäin tarkka virtausmittari.
Materiaalitestauksessa hyödynnetään jo laajasti ultraääntä ja röntgensäteitä. Japanilainen testauslaitteiden kehittäjä Advantest on nyt kehittänyt instrumentin, joka mittaa laitekoteloiden paksuutta terahertsiaalloilla. TS900-laitteisto on jo Advantestin mukaan tuotantokäytössä. Yhtiön mukaan laitteen nopeus ja tarkkuus sopii erinomaisesti suuren volyymin tuotantoon, kuten älypuhelinvalmistukseen.
Google valmistelee parhaillaan omien sanojensa mukaan suurinta uudistusta Android-käyttöjärjestelmään sitten alustan lanseeraamisen. Yhtiöllä on kuitenkin edessään vielä paljon töitä, sillä testiversio Andrdoi L:stä on osoittautunut bugiseksi ja erittäin hitaaksi.
Uuden iPhone 6 -kännykän A8-prosessori on valmistettu 20 nanometrin prosessissa. Jo vuoden kuluttua nähdään ensimmäiset 10 nanometrin matkapuhelinpiirit. Ainakin siihen tähtäävät yhteistyötään jatkavat ARM ja taiwanilainen TSMC.
Ohjelmoitavaa logiikkaa käytetään joskus odottamattomissa paikoissa. Hyvä esimerkki on Citizenin kello, jossa FPGA-piiri prosessoi GPS-signaaleja, joiden perusteella kello pysyy tarkassa ajassa kaikkialla.
Linear Technology on esitellyt kaksi FET-ottoista operaatiovahvistinta, joiden tulokantavirta on femtoampeeriluokkaa. Niiden vahvistuskaistanleveys on 500 megahertsiä.
MIT:n eli Massachusetts Institute of Technologyn tutkijat ovat saattaneet ratkaista aurinkosähkön suurimman haasteen. He ovat kehittäneet tekniikan, jolla voitaisiin vangita auringonvalon koko spektri sähköntuotantoon. MIT on nimennyt tekniikan aurinkolämpökennoksi.
Englantilainen flash-pohjaisia SSD-levyjä kehittävä Secure Drives on esitellyt uudenlaisen tekniikan kriittisen data suojaamiseen. Mikäli yhtiön SSD-levyllä varustettu läppäri esimerkiksi varastetaan, sen tiedot saa poistettua vain yhden tekstiviestin lähettämällä.
Jos kannettavan tietokoneen paino on syy vaihtaa tablettiin, pian tämä syy on historiaa. Panasonic on esitellyt kannettavan tietokoneen, joka näppäimistöineen painaa vain 745 grammaa. Siis alle sata grammaa neljännen polven iPadia enemmän.
Piilaaksolainen Invensense kehuu toimittaneensa markkinoille jo 400 miljoonaa kuuden akselin liike- ja kiihtyvyysanturia. Yhtiö saattoi kehua volyymeillään sen jälkeen, kun purkuanalyysit löysivät sen MPU6700-anturipiirin uuden Phone 6:n sisuksista.
Yhtä useampi ohjelmoitava piiri sisältää mikroprosessorin. Sen takia softaa ja rautaa pitäisi pystyä suunnittelemaan käytännössä yhtäaikaisesti. Se onnistuu, kunhan käytössä ovat oikeat työkalut. Sulautetun mikroprosessorin sisältävät ohjelmoitavat piirit ovat tehokas keino vastata moniin suunnittelun haasteisiin, joita on vaikeaa tai kallista ratkaista vain laitteistolla tai ohjelmistolla.
Jos ohjelmoitava piiri sisältää mikroprosessorin, softaa ja rautaa pitäisi pystyä suunnittelemaan käytännössä yhtäaikaisesti. Se onnistuu, kunhan käytössä ovat oikeat työkalut.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.