Kännykkäpiirit on ollut Intelille todella iso rasite. Ryhmän tappiot kirjataan miljardeissa dollareissa. Nyt tähän näyttää tulevan muutos. Amerikkalaistietojen mukaan Intelin modeemipiirisarja pääsisi sisään Applen seuraavan iPhoneen.
Parikin analyytikkoa tietää varmasti, että Intelin LTE-verkoissa toimiva 7360-modeemi olisi suunniteltu ensi kuussa lanseerattavan iPhonen sisuksiin. Arvioiden mukaan tämä merkitsee Intelin kännykkäryhmälle jopa miljardin dollarin tuloja vuodessa.
Intel tai Apple eivät tietenkään ole huhuja kommentoineet. Toteutuessaan huhu olisi erinomainen uutinen Intelille, joka on yrittänyt tavalla tai toisella päästä matkapuhelimiin jo 15 vuoden ajan.
Sandiegolaiselle Qualcommille Intelin suunnitteluvoitto olisi tietysti yksi huono uutinen lisää. Yhtiö on jo varoittanut kasvunsa kännykkäpiireissä olevan takanapäin, minkä takia se on päättänyt jopa vähentää väkeään.
Applen odotetaan julkistavan iPhone 6S -mallin syyskuun 9. päivänä. Myös edullisen iPhone 6c-version lanseeraamista odotetaan samaan aikaan.












Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.




