
Ruotsalaisen Mikrodustin AtoMik-testausalusta tulee Suomen markkinoille Nohau Solutionsin kautta. Kyse on viime vuonna lanseeratusta alustasta, joka tuo mukanaan muutoksen koko testausmalliin.
AtoMikin myötä Mikrodust on siirtynyt pois räätälöidyistä testijärjestelmistä kohti modulaarista alustaa, jonka päälle asiakkaat ja integraattorit voivat rakentaa omia ratkaisujaan. Yhtiö toimii nyt teknologiatoimittajana perinteisen järjestelmätoimittajan sijaan.
AtoMikin perusidea on korvata perinteiset räkkipohjaiset testilaitteistot kompaktilla ja modulaarisella kokonaisuudella. Järjestelmä koostuu vaihdettavista instrumenteista, kuten lähdemittausyksiköistä, datankeruusta ja ohjelmointimoduuleista, jotka liitetään yhteen backplanen kautta ja ohjataan ohjelmallisesti API-rajapinnan avulla.
Keskeinen muutos on se, että testaus ei ole enää erillinen laitekokonaisuus, vaan integroitavissa suoraan osaksi kehitys- ja tuotantojärjestelmiä. Tämä nopeuttaa testien kehitystä, lyhentää testisyklejä ja yksinkertaistaa ylläpitoa. Pienempi fyysinen koko helpottaa järjestelmien sijoittamista tuotantoon.
AtoMik on suunnattu sekä elektroniikkavalmistajille että testausratkaisujen integraattoreille, jotka voivat hyödyntää valmista alustaa ja keskittyä asiakaskohtaisten ratkaisujen toteuttamiseen. Tavoitteena on lyhentää projektien läpimenoaikaa ja tuoda testaukseen skaalautuvuutta.
Ratkaisu istuu laajempaan eurooppalaiseen kehitykseen, jossa elektroniikan suunnittelua ja valmistusta pyritään vahvistamaan paikallisesti. Tämä lisää tarvetta joustaville ja nopeasti käyttöönotettaville testausratkaisuille.
Alusta esitellään Suomessa ensimmäistä kertaa käytännössä Tampereella järjestettävässä Evertiq Expossa 26. maaliskuuta.










Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.





