SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Radiopuhelinverkot tai viranomaisverkot kuten kotimainen VIRVE-verkkomme ovat yleensä suljettuja. Niistä on kyllä päässyt soittamaan julkisiin matkapuhelinverkkoihin, mutta toiseen suuntaan pääsy on lähtökohtaisesti estetty. Tämä voi olla muuttumassa.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston 220 kilowatin aurinkovoimalan rakentaminen on aloitettu. Yliopiston kolmosrakennuksen katolle on asennettu alumiiniset tukitelineet 220 aurinkopaneelia varten ja asennustyöt ovat alkaneet.
Hyvin monissa sovelluksissa on käyttöä pieneen tilaan sopivalle konenäölle. Saksalaisen IDS:n uEye XS -uutuus on todella pieni. Silti alle neliötuuman kokoon on saatu ahdettua automaattisesti tarkentava kamera.
LSI on esitellyt uuden aiempaa tehokkaamman verkkoprosessorin Axxia-sarjaansa. AXM5500-siru pakkaa sisälleen peräti 16 ARM Cortex-A15-prosessoria. LSI:n mukaan uutuuden teho perustuu suorituskykyisten yleisprosessorien ja erikoistoimintoja suorittavien kiihdyttimien yhdistelmään. Esimerkiksi datapakettien prosessori käsittelee dataa 50 gigabitin sekuntivauhtia.
Anritsu on esitellyt uusia ominaisuuksia Vectorstar-verkkoanalysaattoriinsa. Uudella PulseView-toiminnolla päästään paremmin kiinni pulssimaisiin signaaleihin. Toiminto sopii erityisesti tutkajärjestelmien kehitykseen.
Kiinteiden laajakaistayhteyksien määrä kasvaa tasaisesti tänäkin vuonna. Kasvuaa ovat niin dsl-, kaapeli- kuin kuituyhteydetkin. Selvä käänne on kuitenkin käynnissä, sillä kuidun suosio kasvaa muita nopeammin.
Markkinoille tulee tällä hetkellä lukuisa joukko erilaisia edullisia kehityslaitteita. Englantilaisen Raspberry Pi -tietokoneen lisäksi tarjolle tulee esimerkiksi usb-tikkuja, jolla kehitykseen pääsee kiinni välittömästi. FPGA-piireistään tunnettu Lattice Semiconductor on tuonut tarjolla uuden iCEstick-tikun, jolla on hintaa 25 dollaria eli reilut 18 euroa.
Elektroniikan laitteiden suunnittelussa on ollut tyypillistä pitää piirien suunnittelua ja laitteiden mekaniikkasuunnittelua toisistaan erillisinä alueina. Joillakin alueilla suunnittelijat kuitenkin kaipaisivat lähempää integraatiota. Altium ja Desktop EDA vievät kehitystä osaltaan eteenpäin.
Älypuhelimia myydään tänä vuonna 950 miljoonaa kappaletta, arvioi Digitimes Research. Nokian putoaminen valmistajien listalla vain jatkuu. Nyt sen arvioidaan olevan vuoden lopulla yhdeksänneksi suurin valmistaja.
Ruotsalaisoperaattori Com Hem avaa tänään yli miljoonaan kotitalouteen 500 megabitin kuituyhteyden. Samalla operaattori päivittää laajasti omaa laajakaistayhteyksien tarjontaansa.
Zuken on esitellyt version 15 suositusta piirilevyjen CR-5000 -suunnitteluohjelmistostaan. Nopeiden liitäntöjen suunnittelu on nyt aiempaa helpompaa. Reititystyökalu osaa uuden versio myötä ottaa paremmin huomioon impedanssin.
Kosketusnäytöt tekevät tuloaan myös mittauslaitteisiin. Keithley Instruments on esitellyt uuden version SourceMeter-sarjaansa. 2450-malliin on ensimmäistä kertaa tuotu kapasitiivinen kosketusnäyttö.
ABB on nimittänyt Driver-liiketoimintaa vetäneen Pekka Tiitisen yhtiön johtoryhmään ja Discrete Automation and Motion -divisioonan johtajaksi. Tiitinen korvaa uudessa tehtävässään Ulrich Spiesshoferin, joka aloittaa syyskuun puolivälissä koko konsernin johtajana.
Elektroniikan sopimusvalmistaja Incap valmistelee yhdistymistä ruotsalaisen Inissionin kanssa. Hanke tulee parantamaan Incapin tuloslukuja selvästi, mutta automaattista pelastajaa ruotsalaiskumppansta ei tule.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?