SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Moni ennusti jo NAND-tyyppisten flash-piirien markkinoiden kutistuvan vuoden toisella neljänneksellä. Odotetut hinnalaskut jäivät kuitenkin toteutumatta ja enin osa valmistajista näki flash-piirien myyntinsä kasvavan.
Tekesin uusi sijoitusyksikkö Pääomasijoitus Oy ryhtyy maanantaista alken ottamaan vastaan hakemuksia, joiden perusteella Tekes sijoittaa pääomarahastoihin. Uudella työkalulla on tarkoitus tukea alkuvaiheen yritysten toimintaa.
Yhä useammat meistä käyttävät jo 4G-kännyköitä, mutta koneiden välisessä M2M-liikenteessä vanha GSM-verkko on edelleen voimissaan. Berg Insight arvioi, että 3G ja 4G ohittavat M2M-liikenteessä GSM:n vuonna 2017.
Oracle julkisti java-ympäristön kahdeksannen version vasta viime kevään, kaksi vuotta myöhässä. Nyt tietokantajätti on julkistanut ensimmäisen listan tulevan Java 9:n uusista ominaisuuksista.
Kun kädessä on kiinalainen älypuhelin, jonka komponentit tulevat pääosin Aasiasta ja ohjelmistot Yhdysvalloista, ovatko eurooppalaiset menettäneet pelin täysin. - Eivät ole, uskoo CEA-Leti -tutkimuslaitoksen johtaja Simon Deleonibus. Hän vieraili eilen Otaniemessä suomalaisen puolijohdetutkimuksen 50-vuotispäivillä.
Suomalainen akateeminen puolijohteiden tutkimus täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Alan uranuurtaja Suomessa, Tor Stubb perusti vuonna 1964 sekä VTT:n puolijohdelaboratorion että Teknillisen korkeakoulun elektronifysiikan laboratorion.
ABB Karlskronan kaapelitehtaassa on kehitetty innovaatio, joka helpottaa esimerkiksi merellä sijaitsevien tuulivoimaloiden sähkönsiirtoa maalle runkoverkkoon. Uutuus siirtää yhdessä kaapelissa peräti kahden gigawatin tehon 1500 kilometrin matkalla.
Samalla kun Suomessa keskustellaan siitä, pitäisikö tutkimukselta viedä varoja valtiontalouden tasapainottamiseksi, muualla uuden kehittämiseen panostetaan. VTT:n pääjohtaja Erkki KM Leppävuori sanookin, etteivät poliitikot näytä ymmärtävän tutkimuksen ja innovoinnin merkitystä.
Linux on nykyään kaikkialla sulautetuista laitteista teollisuuden ohjauksiin ja tableteista älypuhelimiin ja palvelimiin. Kotien ja toimistojen työpöytä siltä on kuitenkin yhä valloittamatta. Ja se jäytää edelleen linuxin keksijää Linus Torvaldsia.
Saksalainen Infineon Technologies kasvaa selvästi aiempaa merkittävämmäksi yritykseksi tehopuolijohteissa. Infineon ostaa International Rectifierin jättimäisessä kolmen miljardin dollarin kaupassa.
Tukholman Tekniikan museossa käynnissä oleva näyttely esittelee tietokonepelejä kuudelta vuosikymmeneltä aina Spacewarista Angry Birdsiin. Syksyllä 2013 avattu Game On 2.0 -näyttely jatkuu suuren suosion vuoksi vielä syyskuun loppuun asti. Yhteensä nähtävillä on toista sataa peliä. Muutamaa harvinaisuutta lukuunottamatta lähes kaikki kohteet ovat kävijöiden pelattavissa.
Apple ja Samsung ovat hallinneet tablettien markkinaa suvereenisti. Vuoden toisella neljänneksellä kummankin myyntimäärät kuitenkin putosivat. Näyttää siltä, että kiinalaisen Lenovon panostukset tuottavat tällä hetkellä parhaiten tulosta.
Googlen Chromebook on ongelma Microsoftille. Sen suosio kasvaa sylimikrojen halvimmassa hintaluokassa, eikä Windows-läppäreitä oikein ole ollut tarjolla samaan hintaluokkaan. Nyt Microsoft haluaa muuttaa tämän.
Valion ongelmat Venäjän vientikieltojen takia on uutisoitu laajalti, mutta ongelmat koskettavat myös suomalaisia elektroniikkayrityksiä. USA:n ja Euroopan Unionin asettamat vientirajoitukset haittaavat niin komponenttikauppaa kuin mittalaitteiden myyntiä.
Vaikka Nokian rooli suomalaisessa teollisuudessa onkin pienentynyt, huipputekniikka eri muodoissaan halitsee edelleen maamme innovaatiokenttää. Tänä vuonna joka neljäs patenttihakemus kuuluu huipputekniikan alueelle.
Arduino UNO Q:n lanseeraus herätti syystäkin innostusta: kyseessä on ensimmäinen Arduino UNO -perheen kortti, jossa yhdistyvät mikroprosessori ja mikro-ohjain. UNO Q on vakuuttava uusi laitteistoalusta, joka tulee tutussa Arduino-ystävällisessä muodossa. Sen Debian-pohjaista Linuxia ajava prosessori, reaaliaikaiset ohjausominaisuudet ja uusi tehokas Arduino-kehitysympäristö avaavat käyttäjille mahdollisuuden rakentaa huomattavasti aiempaa kehittyneempiä sovelluksia.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?