Kun kädessä on kiinalainen älypuhelin, jonka komponentit tulevat pääosin Aasiasta ja ohjelmistot Yhdysvalloista, ovatko eurooppalaiset menettäneet pelin täysin. - Eivät ole, uskoo CEA-Leti -tutkimuslaitoksen johtaja Simon Deleonibus. Hän vieraili eilen Otaniemessä suomalaisen puolijohdetutkimuksen 50-vuotispäivillä.
- Euroopassa on 500 miljoonaa ihmistä. Heidän yhteenlasketut tulonsa ovat 1700 miljardia euroa. Yhdessä olemme maailman rikkain kansakunta, joten meillä on taatusti varaa käynnistää uusia innovaatiohankkeita.
CEA-Letissä tehdään esimerkiksi uusimman puolijohdetekniikan kehitystä yhdessä IBM:n ja STMicroelectronicsin kaltaisten puolijohdejättien kanssa. Tämä on perustutkimusta, johon Suomessa ei ole varaa eikä syytäkään sekaantua.
- Euroopan täytyy tehdä keskenään yhteistyötä. Jokainen tutkimuslaitoksen ja yrityksen pitää löytää oma alueensa, jolla voi olla maailman ehdotonta huippua, Deleonibus uskoo.
Pienikin maa voi olla maailman huipulla. - Te suomalaiset sen tiedätte matkapuhelimista, Deleonibus muistuttaa.
Kännykkäherruus tuli ja meni, mutta vieläkö löytyy alue, jolla suomalaiset voivat olla maailman ehdotonta eliittiä? - Näen, että sulautettu äly on alue, jossa suomalaiset ovat jo hyvin pitkällä. Tämä edellyttää uudenlaista valmistusosaamista, jossa esimerkiksi antureihin lisätään älyä mikro-ohjainten muodossa.
Esimerkkejä tällaisista hankkeista on jo näkyvissä. Esimerkiksi käy Otaniemestä ponnistava Advacom, joka kehittää digitaalisia väriröntgenkameroita. Heidän piirinsä on IBM:n kiekolle CEA-Letissä valmistettu, mutta todellinen innovaatio tulee kuva-anturien bondaamisesta piirin päälle. Ja tämä jalostustyö tehdään edelleen Otaniemessä Micronovan puhdastiloissa.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.