5G-verkkoihin haetaan lisäkapasiteettia yhä korkeammilta taajuuksilta. Kasvava datamäärä pitää pystyä myös siirtämään runkoverkkoon, mikä varsin usein tapahtuu langattomasti. Ericsson on yhdessä Detsche Telekomin kanssa testannut yli sadan gigahertsin taajuuksilla toimivaa huippunopeaa paluukanavaa.
Operaattorin Ateenassa sijaitsevassa Cosmote-tutkimuskeskuksessa testattiin esimerkiksi W-kaistan eli 92-114 gigahertsin taajuusaluetta verkon ja 5G-tukiaseman välisiin yhteyksiin.
Tulokset ovat lupaavia. W-kaistalla linkissä voitiin siirtää 5,7 gigabittiä sekunnissa 1,5 kilometrin päähän. Ale kilometrin matkalla datanopeus nousi yli 10 gigabittiin sekunnissa.
Rinnakkain W-kaistan linkin kanssa ajettiin E-kaistalla (70-80 GHz) samaa testiä. Tulosten mukaan W-kaista toimii yhtä tehokkaasti. Lisäksi kaistalla on enemmän tilaa kehittää tukiasemayhteyksien tulevaisuudessa.
Ericsson on tutkinut suuren kapasiteetin radioratkaisuja 5G-verkkojen backhaul-käyttöön yli 10 vuoden ajan. Kaksi vuotta sitten yhtiö demosi, että on mahdollista siirtää dataa yli100 gigabitin sekuntinopeudella kilometrin päähään millimetritaajuuksilla.






















