IoT-teknologia on nousemassa keskeiseksi työkaluksi kestävän kehityksen ratkaisuissa. Vaikka laitteiden valmistus ja käyttöönotto vaativat energiaa, pitkän aikavälin säästöt ylittävät kulut moninkertaisesti. Tuoreiden analyysien mukaan IoT voi säästää jopa kahdeksankertaisesti sen energiamäärän, jonka se itse kuluttaa elinkaarensa aikana.
Moni 5G-tekniikan lupaama sovellus edellyttää nykyisiä 4G-verkkoja lyhyempää latenssia. Tällaisia ovat esimerkiksi etäkirurgia, AR/VR-sovellukset tai robottien ohjaaminen verkon yli. Huawei on nyt saanut valmiiksi testit, joissa yllettiin jatkuvassa yhteydessä yhden millisekunnin latenssiin.
Gizchinan raportoimissa testeissä Huawei on yltänyt millimetriaalloilla 1 millisekunnin latenssiin 99,999 prosentin luotettavuustasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa jatkuvaa nopeaa yhteyttä millisekunnin viiveellä. 5G-terminologiassa tästä puhutaan nimellä URLLC (ultra-reliable low-latency communication).
Testeissään Huawei on tiettävästi yltänyt millimetritaajuuksilla 7 gigabitin maksimidatanopeuteen. 3,5 gigahertsin mid band -taajuuksilla dataa onnistuttiin siirtämään 8,6 gigabitin maksiminopeutta. Neljän lähetys- ja vastaanottoantennin 4T4R-tukiaseman datankapasiteetti ylitti 12 gigabittiä sekunnissa.
Anthropic on tuonut kehitysympäristöönsä Claude Codeen uuden tietoturvaominaisuuden, joka on herättänyt huomiota myös pörssimarkkinoilla. Uusi Claude Code Security -toiminto etsii ohjelmistokoodista haavoittuvuuksia ja ehdottaa niihin korjauksia hyödyntämällä suurta kielimallia perinteisen sääntöpohjaisen staattisen analyysin sijaan.
Uusi ETNdigi 2/2025 pureutuu tämän hetken puhutuimpiin teknologia-aiheisiin: tekoälyyn, turvallisuuteen, sulautettuihin järjestelmiin ja suomalaisen elektroniikka-alan tulevaisuuteen. Vankka paketti on tuttuun tapaan luettavissa ilmaiseksi. Lue lehti ja osallistu joulukuun kisaan.
Iridium Communications on julkistanut uuden IoT-moduulin, joka yhdistää satelliittiyhteyden, 4G LTE-M -mobiiliverkon ja GNSS-paikannuksen samaan 16 × 26 millimetrin pakettiin. Yhtiön mukaan ratkaisu pienentää piirilevytilan tarvetta jopa 60 prosenttia verrattuna useita erilliskomponentteja vaativiin toteutuksiin.
Ukrainan puolustusministeriön neuvonantajan Serhii Beskrestnovin mukaan Venäjän joukot ovat alkaneet rakentaa etulinjaan uusia tietoliikennesolmuja korvatakseen käytöstä estettyjä Starlink-päätteitä. Ukrainan koordinoiman ja SpaceX:n kanssa toteutetun whitelist-järjestelmän kerrotaan sallivan vain varmennetut päätelaitteet Ukrainan alueella. Listaamattomat päätelaitteet, mukaan lukien venäläisten käyttämät, katkaistaan verkosta.
Raspberry Pi -korttien pitkään jatkunut kasvutarina näyttää tasaantuneen. Yhtiö myi vuonna 2025 noin 7,6 miljoonaa yksikköä, mikä on vain hienoinen nousu vuoden 2024 noin 7,0 miljoonasta kappaleesta. Vuonna 2023 myynti oli hieman tätä korkeampi, joten selkeää vuotuista kasvutrendiä ei ole viime vuosina nähty.
Amerikkalainen tietoturvayritys Oversecured on löytänyt tietoturva-aukkoja useista suosituista Androidin mielenterveyssovelluksista. Haavoittuvuudet voivat mahdollistaa sen, että samalla laitteella oleva toinen sovellus kaappaa käyttäjän arkaluonteisia tietoja, kuten keskusteluja AI-terapeutin kanssa ja mielialaseurantatietoja.
Googlen X-kehitystehtaasta startannut Taara on julkistanut uuden optiseen fotoniikkaan perustuvan langattoman yhteystekniikan, joka pyrkii tarjoamaan kuitunopeudet ilman kaivuutöitä tai taajuuslisenssejä. Yhtiön mukaan Taara Beam -niminen laite yltää jopa 25 gigabitin sekuntinopeuteen ja toimii enimmillään 10 kilometrin etäisyydellä.
Omdian tuoreen Smartphone Market Pulse -raportin mukaan Apple nousi Euroopan suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä. Apple toimitti loka–joulukuussa 13,4 miljoonaa iPhonea, mikä vastasi 34 prosentin markkinaosuutta.
Donut Labin akkua on epäilty ja koko konseptia kritisoitu todella voimakkaasti sekä tutkijoiden että kilpailijoiden toimesta. CES-julkistuksen jälkeen moni on kyseenalaistanut väitteet 400 Wh/kg energiatiheydestä, viiden minuutin latauksesta ja jopa 100 000 lataussyklistä. Solid-state-kenttä on täynnä lupaavia lupauksia, joista harva on kestänyt riippumatonta tarkastelua.
Rohde & Schwarz ja Broadcom esittelevät ensimmäistä kertaa Wi-Fi 8 -RF-signalointitestejä toimivassa laiteympäristössä. Testit on toteutettu CMX500-signalointitesterillä, johon on lisätty tuki tulevalle IEEE 802.11bn -standardille.
VTT on testannut Donut Labin Solid-State Battery V1 -kennon latauskykyä. Riippumattomassa testissä kenno saatiin ladattua 80 prosentin varaustasoon noin viidessä minuutissa erittäin korkealla 11C-latausnopeudella. Tulokset tukevat yhtiön nopeaan lataukseen liittyviä väitteitä, mutta testit tehtiin yhdellä kennolla ja kovin latausteho edellyttää tehokasta lämpöhallintaa.
Espoolainen kvanttitietokoneyhtiö IQM listautuu yhdysvaltalaisen SPAC-yhtiön Real Asset Acquisition Corporationin kanssa toteutettavan yritysjärjestelyn kautta. Järjestely tekee IQM:stä ensimmäisen pörssilistatun eurooppalaisen kvanttitietokoneyhtiön.
Maailmanlaajuiset piikiekkojen toimitukset kasvoivat vuonna 2025, mutta alan kokonaisliikevaihto laski hieman. SEMIn Silicon Manufacturers Groupin mukaan toimitusmäärä nousi 5,8 prosenttia 12 973 miljoonaan neliötuumaan. Samalla kiekkomarkkinan arvo supistui 1,2 prosenttia 11,4 miljardiin dollariin.
Insta on valittu Telecom Infra Project:n varmennepalvelutoimittajaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että suomalaisyhtiö rakentaa luottamuskerroksen TIP:n OpenWiFi- ja OpenLAN-arkkitehtuurien ympärille.
Gartner ennustaa, että vuoteen 2028 mennessä väärin konfiguroitu tekoäly kyberfyysisessä järjestelmässä sulkee kansallisen kriittisen infrastruktuurin G20-maassa. Kyse ei ole kyberhyökkäyksestä vaan omasta järjestelmästä. Virhe voi syntyä päivitysskriptistä, mallin parametreista tai yksinkertaisesta konfiguraatiomuutoksesta.
Kiinalainen DeepSeek on noussut maailman eniten rajoitetuksi tekoälychatbotiksi. VPN- ja tietoturvayhtiö Surfsharkin analyysin mukaan DeepSeek on kohdannut eniten viranomaisten asettamia kieltoja ja rajoituksia eri maissa.
Japanilainen Renesas on esitellyt 3 nanometrin prosessilla toteutetun TCAM-muistin, joka on suunnattu autojen järjestelmäpiireihin. Teknologia julkistettiin International Solid-State Circuits Conference -konferenssissa San Franciscossa.
Rohde & Schwarz laajentaa CMX500-radiotesterinsä kattamaan kaikki ei-maanpäälliset 5G-verkot. Yhtiön mukaan CMX500 on nyt ainoa yhden boksin ratkaisu, joka tukee kaikkia keskeisiä NTN-teknologioita: NR-NTN:ää, NB-NTN:ää sekä Direct-to-Cell-yhteyksiä. Laajennettu ratkaisu esitellään Mobile World Congress 2026 -messuilla Barcelonassa maaliskuussa.
- Markkina oli viime vuonna edelleen haastava, joskin merkkejä käänteestä alkoi näkyä erityisesti loppuvuodesta. Rekrytoinneissa markkinakäänne näkyy viiveellä. Asiakkaiden heräilevä investointihalukkuus näkyy kuitenkin jo asiakaskysynnässä, sanoo Witted Megacorpin toimitusjohtaja Markus Huttunen.
Tesla ei muutu itseajavaksi sillä, että siitä poistetaan ratti. Yhtiö on aloittanut ratittoman Cybercabin sarjatuotannon, mutta ratkaiseva komponentti puuttuu edelleen: toimiva itseajaminen, jota ei tarvitse valvoa, kirjoittaa Elektroniktidningenin Jan Tångring.
Teollisuusrobotiikan nopea kasvu ja siirtymä kohti teollisuus 4.0 -ympäristöä nostavat ajoituksen kriittiseksi suorituskykytekijäksi. Älykkäät robotit, IoT-verkot ja tekoälypohjainen laadunvalvonta edellyttävät alle mikrosekunnin synkronointia, johon perinteiset kvartsiratkaisut eivät aina pysty vastaamaan vaativissa tehdasolosuhteissa. Piipohjaiset MEMS-ajoituspiirit tarjoavat tarvittavan vakauden, iskunkestävyyden ja lämpötilansietokyvyn.
Tesla ei muutu itseajavaksi sillä, että siitä poistetaan ratti. Yhtiö on aloittanut ratittoman Cybercabin sarjatuotannon, mutta ratkaiseva komponentti puuttuu edelleen: toimiva itseajaminen, jota ei tarvitse valvoa, kirjoittaa Elektroniktidningenin Jan Tångring.