
Omdia ennustaa matkapuhelinverkkoihin perustuvien IoT-yhteyksien määrän kasvavan voimakkaasti seuraavan vuosikymmenen aikana. Vuoteen 2035 mennessä yhteyksiä on jo 5,9 miljardia.
Kasvun tärkeimmät ajurit ovat 5G RedCap, 5G Massive IoT sekä 4G LTE Cat-1bis -moduulit. Näiden teknologioiden avulla voidaan liittää verkkoon entistä enemmän laitteita kustannustehokkaasti ja energiankulutusta hilliten.
Raportin mukaan 5G RedCap asettuu keskitason ratkaisuksi laitteille, jotka eivät tarvitse täyttä 5G:n huippusuorituskykyä. RedCapin merkitys kasvaa erityisesti 2030-luvulla, kun 4G-verkkoja aletaan ajaa alas. Vuonna 2025 RedCap sai jo näkyvyyttä, kun teknologia tuli käyttöön uusimmissa Apple Watch -malleissa. Laajemman kasvun odotetaan käynnistyvän vuonna 2026, jolloin markkinoille tulee eRedCap-moduuleja.
Autoteollisuus nousee IoT-markkinoiden keskiöön. Ajoneuvojen IoT-yhteyksien määrä kasvaa noin 500 miljoonasta 1,2 miljardiin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Samalla sektorin osuus kaikista IoT-yhteyksistä kasvaa 13 prosentista 21 prosenttiin.
Suurin kasvu nähdään Aasiassa ja Oseaniassa. Taustalla ovat ohjelmistopohjaiset ajoneuvot, OTA-päivitysten yleistyminen, sääntelyvaatimukset sekä V2X-yhteydet. Näiden myötä joka viides matkapuhelinverkon IoT-yhteys on vuonna 2035 ajoneuvossa.
Omdian mukaan matkapuhelinverkoista on tulossa keskeinen perusta älykkäille ajoneuvoille ja laajamittaiselle IoT-ekosysteemille koko 2030-luvun ajaksi.






















Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.