Nokia voi kesään mennessä muuttua melko toisennäköiseksi yritykseksi. HERE-karttapalveluille etsitään ostajaa, ja kaupasta saatavilla varoilla ollaan ostamassa Alcatel-Lucentin verkkoliiketoimintaa.
Huhut markkinoilla yltyivät niin koviksi, että Nokia ja Alcatel-Lucent päätyivät julkisesti myöntämään neuvottelujen edistyneen. Nokian kannalta kauppa olisi erinomainen, sillä sen myötä yhtiö kasvaisi toden teolla haastamaan Ericssonin tukiasemien ykköspelurina.
HERE-karttapalvelu on viime aikoina näyttänyt erittäin lupaavia merkkejä, mutta totuus on että HEREn ja Nokian muun toiminnan synergiat ovat hieman kaukaa haettuja. Esimerkiksi jonkun saksalaisen autonvalmistajan hoteissa HERE pääsisi lähemmäksi henkistä kotiaan.
Alcatel-Lucent -konserni kirjasi viime vuonna 13,2 miljardin euron liikevaihdon. Yrityksellä on yhteensä 52 000 työntekijää.