Tekoälyverkkojen kehityksestä yli vuosikymmen sitten lähtien ne ovat sulautuneet osaksi modernia elämää – robotiikasta suuriin kielimalleihin. Tekoälyssä "päättely" tarkoittaa mallin kykyä tehdä päätöksiä reaaliaikaisen datan perusteella. Kun datalähteen lähelle sijoitetaan vähävirtainen tietokone, jossa on päättelyä nopeuttava kiihdytin, paranevat nopeus, itsenäisyys, tietoturva ja yksityisyys.
Autoalan tiedotuskeskus järjesti tänään Nollasta sataan -paneelikeskustelun, jossa poliitikot keskustelivat sekä liikenteen päästöistä että sen verottamisesta. Paneeli osoitti ennen kaikkea, että poliitikoilla tulee olemaan suuria vaikeuksia laatia kestäviä, tasapuolisia ja järkeviä ratkaisuja ongelmiin.
Kenenkään ei pitäisi suostua siihen, että teknologia toimii vain muutaman vuoden. Olemme kaikki jotenkin hyväksyneet, että tietojenkäsittelylaitteet ovat epäluotettavia ja hauraita. Tämä kierre täytyy ehdottomasti katkaista, kirjoittaa Panasonic Toughbook Nordicin johtaja Stefan Lindau.
Avnet Embedded on kehittänyt sulautetun SMARC-moduulin, jolla voidaan ahaa täysimittaista Microsoft Windows 10 IoT Enterprise LTSC (Long-Term Servicing Channel) -käyttöjärjestelmää ilman mitään muutoksia. Tästä tulee paljon etuja, kuten se, että asiakkaat voivat käyttää tavallisia API32 PC -sovelluksia ilman uudelleenkääntämistä tai uudelleenkirjoittamista.
Syksyllä alkoi televisiokuva yllättäen pätkiä. Tai oikeastaan pikselöityä. Ja sitten hävisi osa kanavista kokonaan, missä erityisesti Ylen HD-kanavien katoaminen harmitti. Syyksi paljastui lopulta jo kymmeniä tuhansia antenneja vaivannut ongelma: 4G-signaali.
Electronica-messut palasivat rytinällä viime viikolla, kun yli 70 000 vierasta tutustui reilun 2000 yrityksen osastoihin ja laajaan seminaaritarjontaan. Käytävillä Electronica tuntuu ruuhkaiselta osastojen kavalkadilta, mutta entäpä messukokemus näyttelyosastolla? EG Electronicsin Maarit Hämeen-Anttila vietti messuosastolla neljä päivää. Alla hänen messuraporttinsa.
Metaversumi on uusi termi, joka löytyy nykyään monista esityksistä. Ja miksi ei? Facebookista tullut Meta on polttanut noin 20 miljardia dollaria Mark Zuckerbergin suuren idean toteutukseen. Nokian teknologiajohtaja Nishant Batra ennusti, että virtuaaliympäristö korvaa älypuhelimemme vuoteen 2030 mennessä. Valitettavasti suuret toiveet eivät toteudu. Metaversumi tulee epäonnistumaan.
Qualcomm on ryhtynyt toimittamaan näytteitä uusia tukiasemien 5G-modeemikortteja. X100-kortti ja QRU100-alijärjestelmä on tarkoitettu kiihdyttämään avoimien Open RAN -verkkojen kaupallista. Kyse on täysin uudesta piirisarjasta, mutta sen myötä Qualcomm astuu ainakin kevyesti Nokian varpaille makrosoluverkoissa.
Elektroniikan suunnittelijat ovat usein haluttomia harkitsemaan sovelluskohtaisesti räätälöityjä liitäntäratkaisuja ennen kuin on selvää, ettei muita vaihtoehtoja juuri ole. Tämä johtuu suurelta osin yleisestä näkemyksestä, että sovelluskohteeseen räätälöidyt liittimet ovat kalliita ja että kustomointi tuo projektiin kohtuuttomia viiveitä. Lisäksi usein katsotaan, että vain yhteen valmistajaan luottaminen on riskialtista. Näillä kolmella yleisellä käsityksellä on vain vähän tai ei lainkaan todellista perustaa, vakuuttaa liitinvalmistaja Nicomaticin Phil McDavitt.
Sulautetun Linuxin virheenkorjaus eli debuggaaminen on erittäin monimutkaista, ja se asettaa kokeneimmillekin sulautettujen järjestelmien kehittäjille monia haasteita. Visuaaliset jäljitysdiagnostiikkatyökalut, jotka tukevat erityisesti sulautettua Linuxia, voivat helpottaa työtä huomattavasti. Näin sanoo MAB Labsin perustaja Mohammed Billoo.
Koronapandemia näyttää viimein hellittävän otettaan. Kulunut kaksi vuotta on kuitenkin aiheuttanut pysyvä muutoksia elektroniikan komponenttikauppaan. Suunnittelijoiden jakelijana tunnetun Farnellin pääjohtaja Chris Breslinin mukaan korona muutti komponenttikauppaa pysyvästi.
Maailmanlaajuinen pandemia on nopeuttanut kasvua sekä elektroniikka- että puolijohdeteollisuudessa, ja globaali sirupula on haastanut sen suuresti. Ongelmaan voidaan vastata IoT-tekniikalla, automaatiolla ja älykkäämmällä tuotannolla, kirjoittaa Siemens Digital Industries Softwaren Alan D. Porter.
Mikään aukko ei nykyään jää verkossa kokeilematta. Suurten yritysten verkkopalveluita skannataan useita kertoja päivässä, ja koko internet voidaan skannata 45 minuutissa, kun aikaisemmin siihen on mennyt viikkoja, kirjoittaa Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa tutkimusaluejohtajana toimiva Ari Alamäki.
Koronaviruspandemia pakotti yritykset siirtymään digiaikaan työntekijöiden siirtyessä etätöihin. Mutta mitä toimistotyössä tapahtuu seuraavaksi? Todennäköisesti yksinkertaiset tehtävät katoavat. Toimistoon tulevat robotit ja tekoäly, sanoo Speech Processing Solutionsin myyntijohtaja Thomas Opolski.
Yksi nykyisiä ja potentiaalisia sähköautoilijoita vaivaava kysymys on, miksi ihmeessä julkisissa latauspisteissä ei ole kiinteää johtoa, vaan autoilija joutuu kuskaamaan omaa johtoa tavaratilassaan. Eihän bensapumpullekaan tarvitse viedä omaa letkua.
Keskimääräinen kiristysohjelmalle suoritettu maksu nousi vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla 82 prosenttia viime vuodesta ja oli ennätykselliset 570 000 dollaria (482 000 €). Kyberrikolliset käyttivät entistä aggressiivisempia taktiikoita painostaakseen organisaatioita maksamaan suurempia lunnaita.
Virrankulutuksen optimointi on ratkaisevan tärkeää akkukäyttöisille laitteille. ST MEMS -antureiden Machine Learning Core (MLC) mahdollistaa päätöspuuluokittelun suoraan anturin sisällä, mikä vähentää mikro-ohjaimen kuormitusta ja pidentää akun käyttöikää. ST:n MEMS Studio ja AIoT Craft yksinkertaistavat tekoälypohjaista reunalaskentaa älykkäisiin ja energiatehokkaisiin sovelluksiin.
Päästä-päähän -salaus on noussut digiajan taikasanojen joukkoon. Kun jokin sovellus kertoo viestien olevan suojattuja päästä päähän, moni ajattelee olevansa turvassa: "vain minä ja vastaanottaja näemme viestin, kaikki on kunnossa." Mutta tässä ajattelussa piilee vaara. Salaus yksin ei ole synonyymi yksityisyydelle eikä turvalle, kirjoittaa yksityisyyttä suojelevan Session Technology Foundationin puheenjohtaja Alexander Linton.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.
R&S -seminaari: 5G Advanced & Beyond Oulussa 13.5.2025 Espoossa 14.5.2025
R&S -seminaari: Calibration Tampereella 22.5.2025
Seminaareihin ilmoittautuminen ja tiedustelut: asiakaspalvelu@rohde&schwarz