Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Tekoälyn luvataan mullistavan monia liiketoiminnan osa-alueita. Lukuisilta yrityksiltä kuitenkin puuttuu varmuus siitä, miten kokeilusta siirrytään täysimittaiseen tuotantoon ja lisäarvon toteuttamiseen, kirjoittaa Salesforce Suomen maajohtaja Taira Tepponen.
Monissa lehtiartikkeleissa lukee jo, että tekoälyä on käytetty esimerkiksi laatimaan artikkelin lyhennelmä. Joskus näkee, että käännöksissä on ”käytetty apuna tekoälyä”. Pitäisikö siis toimittajien alkaa etsiä uusia hommia, kuten säveltäjien, jotka jo - ainakin Ylen artikkelin mukaan - joutuvat etsimään uusia töitä?
Yritysten hyödyntämä data on noussut generatiivisen tekoälyn myötä valokeilaan. Siellä paistattelevat myös tulevaisuuden osaajat, joita kaivataan tekoälyn mullistamiin uudenlaisiin työtehtäviin, kirjoittaa Kyndryl Finlandin maajohtaja Piia Hoffsten-Myllylä.
Tampereella vietetään nyt ansaittua pitkää vappua, kun Tappara juhlii Suomen mestaruutta. Mikään yllätys mestaruuden ei pitänyt olla, sillä Digian tekoäly ennusti sen etukäteen. Kaksi parasta tekoäly ennusti jo joulukuussa. Mihin enää tarvitsemme jääkiekkoanalyytikoita?
VTT kertoo, että nykyisen Otaniemessä sijaitsevan Micronovan pilotointiympäristön rinnalle rakennetaan uusi yhteiskäyttöinen pilottilinja. Sen laitteistot tukevat sirukehitystä ja piensarjatuotantoa sekä 300 millimetrin että 200 millimetrin piikiekoille. Uusi linja tulee olemaan uuden Kvanttinovan ydin.
Sulautetun tekniikan tärkein messutapahtuma eli Nürnbergin Embedded World järjestetään alle kahden viikon kuluttua. Tämän vuoden näyttely ja konferenssi tuovat esille kattavan valikoiman teknologioita ja ratkaisuja sulautettujen järjestelmien alalla. Avnetin sulautetun puolen myyntijohtaja Tiitus Aho kertoo, mitä kaikkea on luvassa.
Microsoft ja useat teknologiayritykset sekä korkeakoulut ovat yhdistäneet voimansa lanseeratakseen AI Developer -mikrotutkinnon, joka on ilmoitettu olevan maksuton ja avoin kaikille. Tämän 10 opintopisteen englanninkielisen tutkinnon tavoitteena on kouluttaa osaajia tekoälyn, pilvipalveluiden ja sovelluskehityksen alalla. Vaikka aloite vaikuttaa lupaavalta ensi silmäyksellä, herättää se kysymyksiä sen syvällisyydestä, laadusta ja todellisesta vaikutuksesta Suomen teknologiaosaamisen kehitykseen.
Yhä useampi kuluttaja tekee ostoksia sekä verkosta että kivijalkakaupoista. Kauppiaiden kannalta ostotavoissa on valtava ero – kivijalkakauppiaiden tappioksi. Verkkokauppiaille kertyy jatkuvasti dataa jokaisen asiakkaan ostokäyttäytymisestä, mikä mahdollistaa henkilökohtaisten profiilien ja osuvien jatkosuositusten luomisen. Entä jos kivijalkakauppojen työntekijöillä olisi aikaa samaan, kysyy AWS:n teknologiajohtaja Jarkko Hirvonen.
OpenAI kiistatta aloitti generatiivisen tekoälyn vallankumouksen, joka näkyy nyt yhä useammassa sovelluksessa ja muuttaa useimpien tapaa tehdä töitä. Nyt yhtiön GPT-4 on saattanut kohdata parempansa, sillä Anthropicin kehittämä Claude 3 Opus -kielimalli näyttää olevan tietoinen itsestään.
Moni ennusti Nokia-puhelinten kuolemaa, kun liiketoiminta myytiin Microsoftille vuonna 2012. Jatkoa tarinalle saatiin, kun Nokia lisensoi puhelinbrändinsä HMD Globalille vuonna 2016 kymmeneksi vuodeksi. Nyt näyttää, että legendaarisen puhelinmerkin taru tulee päätökseen sopimuksen umpeuduttua vuonna 2026.
Tietoturvayhtiö Palo Alto Networks kokee tekoälyn tärkeäksi osaksi kyberturvallisuuden kohentamista, mutta kiinnittää huomiota myös sen mukana tuleviin uhkakuviin. Tekoäly on eräänlainen kaksiteräinen miekka.
Tänään vietetään kansainvälistä tietosuojapäivää. Huawei Nordicin kyberturvallisuus- ja tietosuojajohtaja Marja Dunderfelt haluaa muistuttaa kaikkia, miten jokainen voi suojella yksityisyyttään ja ottaa oman datansa hallintaansa.
Elektroniikkaa on kaikkialla, kaikilla toimialoilla. Mitä se tarkoittaa vuodelle 2024 ja sen jälkeen? Siemens Digital Industries Softwaren Alan Porter visioi, mihin digitalisaatio ja tekoäly ovat elektroniikkayrityksiä viemässä.
LEM ilmoitti äskettäin uudesta yhteistyöstä TDK:n kanssa seuraavan sukupolven TMR:een eli tunnelimagneettiresistanssiin perustuvien integroitujen virta-anturien kehittämiseksi sähköistyssovelluksiin. LEM:n tuotehallinnasta globaalisti vastaava Thomas Hargé selventää, mitkä ovat virranmittauksen uudet trendit ja miten kumppanuus TDK:n kanssa voisi lisätä arvoa asiakkaille.
Euroopan komissio pääsi lauantaina poliittiseen sopuun tulevasta tekoälylainsäädännöstä eli unionin kielellä EU AI Actista. Reguloinnin yksityiskohdat ovat vielä pitkälti auki, mutta työkaluiksi on valittu määrittely, luokittelu, rajoitukset ja sakot. On aihetta kysyä, kuinka hyödyllinen tällainen formaali lähestymistapa on suitsia tekniikkaa, joka kehittyy eksponentiaalisella nopeudella.
EDSFF (Enterprise and Datacenter Storage Form Factor) on moderni tallennusratkaisu, joka mullistaa datakeskusten ja hyperskaalattavien palvelinjärjestelmien infrastruktuurin. Se tarjoaa paremman suorituskyvyn, energiatehokkuuden ja lämmönhallinnan verrattuna perinteisiin 2,5 tuuman ja M.2-muotoisiin SSD-asemiin.
Markkinoilla on tarjolla suuri määrä valmiita laitteistoratkaisuja ja ohjelmistoalustoja. Kun valmiit ratkaisut eivät suoraan sovellu aiottuun käyttötarkoitukseen, tarvitaan usein asiakaskohtaisten laitteistojen ja ohjelmistojen suunnittelua. Tämä artikkeli käsittelee keskeisiä asioita, jotka on huomioitava tietotekniikkaa sisältävän tuotteen teknisen ratkaisun valinnassa ja suunnittelussa.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.