Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Microsoftin ja Washingtonin yliopiston tutkijat ovat saavuttaneet tärkeän virstanpylvään DNA-tallennuksessa. Tutkijat onnistuivat tallentamaan 200 megatavua dataa molekyylirihmoihin.
Yritykset voivat leikata ohjelmistoihin kuluvista menoistaan jopa 30 prosenttia, mikäli ottavat käyttöön uusia käytäntöjä, uskoo tutkimuslaitos Gartner. Prosessi ei ole helppo, mutta säästöt ovat niin merkittäviä, ettei uusia keinoja ole varaa jättää käyttämättä.
Microsoft kertoi Windows 10 -käyttöjärjestelmän julkistuksen yhteydessä lähes vuosi sitten, että uusi käyttöjärjestelmä asennetaan miljardiin laitteeseen vuoteen 2018 mennessä. Nyt yhtiö on myöntänyt, ettei tähän tavoitteeseen ylletä.
Suomalainen tietoturvallisia etäyhteysratkaisuja tarjoava Tosibox on solminut yhteistyösopimuksen kanadalaisen Westburne-yhtiön kanssa. Sopimus avaa Tosiboxille oven Kanadan markkinoille.
Sijoittajat pettyivät Ericssonin toisen neljänneksen lukuihin. Liikevaihto putosi vuodentakaisesta 11 prosenttia ja nettotulos peräti 22 prosenttia alhaisemmaksi. Ruotsalaisanalyytikoiden mukaan yhtiö on pakotettu jatkamaan rankkaa säästökuuriaan.
Daimler on esitellyt tulevaisuuden linja-auton prototyypin. Testeissä jo ajava bussi on pitkälle automatisoitu, kameroilla ja tutkilla varustettu laite, joka kommunikoi jatkuvasti ympäristönsä kanssa. Daimler kutsuu bussiaan puoliautonomiseksi, siis puolirobotiksi.
Englantilaiset puhuvat siitä jo maan historian suurimpana teknolgian yrityskauppana. Japanilainen Softbank, joka vuonna 2013 osti enemmistön suomalaisesta peliyritys Supercellistä, ostaa nyt kännyköiden ja muiden sulautettujen laitteiden suorittimien ykkösnimen eli ARM:n.
Applelle on myönnetty patentti, jonka perusteella iPhonen kameroiden ja mikrofonien toiminta voidaan estää esimerkiksi live-konserttitaltioinnin estämiseksi. Tekniikka perustuu laitteen infrapuna-anturin hyödyntämiseen.
IC Insights on arvioinut, kuinka paljon mikropiirejä yhdessä matkapuhelimessa on keskimäärin. Viime vuoden osalta tutkimuslaitos päätyi lukemaan 38,78 dollaria, mikä on lähes sentilleen 35 euroa.
Yhdysvaltain tietoliikennekomissio FCC on julkistanut uudet sääntöviivansa 4G-tekniikan jatkotarpeille ja tuleville 5G-verkkojen taajuuksille. Odotetusti FCC avasi leveän vapaan kaistan tuleville 5G-verkoille millimetriaalloilla.
Tesla-sähköautoille on sattunut jo pari onnettomuutta autopilotin ollessa päällä. Nyt Teslaa vaaditaan jo luopumaan autopilotistaan. Pahimmissa uhkakuvissa koko robottiautohanke hidastuu Teslan ongelmien takia.
Remix OS on x86-pohjainen versio Androidista, jotka kiinalainen Jide Technology kehittää. Nyt käyttöjärjestelmästä on julkistettu beetaversio, jonka myötä Androidia voi testata myös uudempien Windowsien rinnalle asennettuna. Myös Windows 10:n rinnalla.
Toshiba Electronics Europe on esitellyt kolme uutta Bluetoothin Low Energy -radiopiiriä, jotka toimivat markkinoiden alhaisimmilla virroilla. Uutuudet on suunniteltu erityisesti puettaviin elektroniikkalaitteisiin, älypuhelimien lisälaitteisiin, kauko-ohjaimiin ja moniin nopeasti yleistyviin IoT-ratkaisuihin.
Moni pieni ja keskisuuri suunnittelutalo käyttää Mentor Graphicsin PADS-ohjelmistoa piirikorttiensa suunnitteluun. Nyt Mentor on lisännyt PADSiin analyysitoimintoja sekä sekasignaali- että nopeiden signaalien suunnitteluun.
LoRa on tällä hetkellä ehkä parhaassa asemassa nousta esineiden internet -verkkojen tekniikoiden kärkeen. Japanilainen Murata esitteli laitevalmistajille valmiin LoRa-moduulin, jonka mitat ovat vain 12,5 x 11,6 x 1,76 milliä.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.