Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Japanilainen NTT DoCoMo kertoo onnistuneensa yhdessä Nokian kanssa siirtämään reaaliaikaista 8K-videota langattomalla 5G-tekniikalla. Koe järjestettiin Japanissa viikko sitten.
Mittauslaitevalmistaja Tektronix sanoo kehittäneensä markkinoiden ensimmäisen aaltomutojen generaattorin, jolla voidaan tuottaa signaaleja niin tutka- kuin muihin langattomiin järjestelmiin, erilaisiin sulautettuihn projekteihin ja tutkimushankkeisiin. AWG4000-sarja on Tekin mukaan alan ensimmäinen kolme generaattori samassa paketissa sisältävä laite. Generaattorist löytyy kolme moodia: perus, edistynyt ja digitaalinen.
Intelin perustajiin kuuluva Gordon Moore luonnosteli kuuluisan Mooren lain vuonna 1965. Harvoin haastatteluja antava 87-vuotias Moore kertoi IMEC-teknologiatapahtumalle antamassaan videohaastattelussa, ettei hän hämmästyisi siitä, että transistorien pienempään skaalaaminen päättyy seuraavan vuosikymmenen aikana.
Helmikuun 11. päivä vuonna 2011 jää väistämättä suomalaisen huipputekniikan historiaan. Tuolloin Nokia ja Microsoft ilmoittivat historiallisesta yhteistyöstä, jonka tavoitteena oli luoda kolmas ekosysteemi Applen iOS:n ja Googlen Androidin rinnalle. Loppunäytös alkoi eilen, kun Microsoft ilmoitti lopettavansa Mobile-liiketoimintansa.
Intersil on esitellyt 5 ja 3 ampeerin yksikanavaiset DC-DC-tehomoduulit, joissa energiatiheys ja hyötysuhde ovat markkinoiden ehdotonta kärkeä. Nastoitukseltaan yhteensopivien moduulien mitat ovat 4,5 x ,5 x 1,85 milliä.
Boston Consulting Group on julkaissut Euroopan digitalisoitumista luotaavan raportin, jossa digitalisaatio lupaa tuoda Suomeen jopa satatuhatta uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä.
Ohjelmistojätti Microsoftilla oli 10 vuoden ajan unelma, jossa se kaappaisi älypuhelinten herruuden Applelta ja Googlelta. Eilen päätettiin oman tuotannon ja suunnittelun lakkauttamisesta. Arvioiden mukaan Microsoft teki vuosien aikana yhteensä 10 miljardin dollarin tappiot.
Sveitsiläinen Swissbit on esitellyt uuden CompactFlash-mittaisen kortin teollisuuteen. Cfast-sarjan 256 gigatavun kapasiteettiin yltävä F50-uutuus lukee ja kirjoittaa dataa hyvin nopeasti, mutta on silti hinnaltaan edullinen.
Pmod-määritysten mukainen FPGA-pohjainen ohjainkortti on tehokas ja monipuolinen väline anturisolmuverkkojen ja muiden IoT-järjestelmien kehittäjille. Se tarjoaa käyttöön kattavan valikoiman helposti laajennettavia ratkaisuja, joiden avulla suunnittelijat voivat nopeasti, luotettavasti ja edullisesti vastata järjestelmien rakentamisen haasteisiin.
Microsoft Mobile Oy ajetaan alas. Tuotekehitys loppuu Espoosta, Tampereen yksikkö lakkautetaan kokonaan. 1350 kehittäjää ja muuta työntekijää saa potkut. Päätös on odotettu, mutta vetää sanattomaksi. Kiitos ja näkemiin!
Microsoft ilmoitti tänään suunnittelevansa muutoksia älypuhelinten laiteliiketoimintaansa. Suunnitelmilla on vaikutusta enintään 1850 työpaikkaan. Suomessa päätös merkitsee jopa 1350 työntekijän irtisanomista.
Useiden lehtien mukaan Microsoft ilmoittaa tänään irtisanovansa valtaosan Suomessa vielä työskentelevistä tuotekehittäjistä. Ilmoitus liittyy ohjelmistotalon globaaliin päätökseen luopua kokonaan omasta älypuhelinvalmistuksesta.
Puolijohteiden jakelijoiden järjestö DMASS:n (Distributors’ and Manufacturers’ Association of Semiconductor Specialists) mukaan vuoden ensimmäinen neljännes toi Euroopassa 8,4 prosentin kasvun. Ikävä poikkeus kehityksessä olivat Pohjoismaat, joissa markkina kutistui 7,7 prosenttia.
Komponenttien jakelijat kisaavat välillä todella kovaa päämiehistään. Nyt Avnet-konserniin kuuluva EBV Elektronik ilmoittaa, että sillä on jatkossa yksinoikeus Broadcomin komponenttien volyymitoimituksiin.
Erilaisia varteenotettavia esineiden internet- eli IoT-verkkojen toteutukseen tarkoitettuja tekniikoita on useita. IoT-kehittäjän on taatusti joskus vaikea valita se oikea radio omaan sovellukseen. Tämä ongelma voi kuitenkin pian poistua.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.