Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Elektroniikan tukkukauppiaat on julkaissut myyntitilastonsa vuoden ensimmäiseltä puoliskolta. Viihde-elektroniikka ja älypuhelimet vetivät hyvin. Eniten kasvoi suurten eli yli 55- ja yli 70-tuumaisten televisioiden myynti.
Älypuhelin on yleisin musiikintoiston väline, mutta tällä hetkellä se on suurten muutosten alla. Vanha audioliitäntä katoaa pikkuhiljaa ja C-tyypin USB-liitäntä on korvaamassa sitä. Siksi onkin yllättävää, että Androidin audiotuki on ajastaan jäljessä.
IC Insights ennustaa, että DRAM-muisteja myydään tänä vuonna 101,6 miljardilla dollarilla. Myynti kasvaa tänä vuonna 30 prosenttia. Samalla yhden tuotesektorin vuosimyynti ylittää ensimmäistä kertaa sadan miljardin dollarin haamurajan.
Infrapunaan perustuvilla liiketunnistimilla on omat rajansa kattavuuden suhteen. Amerikkalaisen Duken yliopiston ja ranskalaisen Institut Langevinin tutkijoiden tekemät kaksi uutta tutkimusta ovat osoittaneet, että radioaallot voivat havaita henkilön läsnäolon ja sijainnin missä tahansa kohtaa huonetta.
Puettavaa teknologiaa voidaan käyttää robotin etäohjauksessa ja lisätty todellisuus voi opastaa mobiilia huoltohenkilöä maapallon toiselta puolelta. VTT:n tutkija, diplomi-insinööri Iina Aaltonen havaitsi väitöstyössään, että uusien teknologioiden sovellettavuus ei ole vielä riittävällä tasolla työkäyttöön.
GNOME (GNU Network Object Model Environment) on KDE:n rinnalla toinen suosituista työpöytäympäristöistä. Nyt GNOME on tekemässä uuden valloituksen, kun työpöytä sovitetaan älypuhelimeen. Näin käy tammikuussa myyntiin tulevan Librem 5 -turvapuhelimen muodossa.
WPA2-salauksesta on löytynyt aukko, joka tekee wifi-verkkoejnsalasanojen murtamisesta merkittävästi aiempaa helpompaa. Asialla on tietoturvatutkija Jens Steube, joka on kehittänyt salasanojen murtamiseen tarkoitetun Hashcat-työkalun.
Simulointi on perusedellytys monimutkaisen järjestelmän onnistuneelle suunnittelulle, kehittämiselle ja testaamiselle. Yhdistämällä Wind Riverin Simicsin kaltainen tietokoneen simulointiohjelmisto fyysisen järjestelmän ja ympäristön simulaatioon voidaan koko järjestelmän kattavia testejä ajaa täysin automaattisesti niin usein kuin halutaan.
Intel aikoo viedä datakeskusten muistit uuteen aikaan. Yhtiö on esitellyt 3D Xpoint -tekniikkaan perustuvan SSD-levyn, joka on pakattu uuteen ”viivottimen” muotoon. Tekniikan avulla yhteen 1U-räkkipaikkaan saadaan puristettu massiivinen petatavun tallennuskapasiteetti.
MIT:n tutkijoiden johdolla on kehitetty kuidunvetoprosessi, jossa optoelektronisia diodeja on sijoitettu kuituihin. Näillä kuiduilla voidaan kutoa pestäviä kankaita. Niistä on myös kehitetty kokeellisia viestintäjärjestelmiä.
Uutistoimisto Reuters raportoi, että Euroopan Komissio pohtii Applen pakottamista luopumaan omasta Lightning-liitännästään iPhone-puhelimissa. Taustalla on pyrkimys luoda markkinat, jossa käytettäisiin latureissa vain yhtä ainoaa liitintä. Tässä tapauksessa se olisi USBC.
Ikalogic-niminen yritys on esitellyt oskilloskoopin, joka sopii pienen mittauspään sisään. Testeri liittyy wifi-yhteydellä mihin tahansa näyttöön. Laite tietää mittapäänsä ansiosta, milloin mittaus pitää aloittaa, joten mitään start- ja stop-nappuoita ei tarvita.
Heinäkuun lopulla uutisoitiin, miten Bluetooth-yhteyksien salaus oli onnistuttu murtamaan ensimmäistä kertaa. Piirisarjojen valmistajat ovat paikanneet aukkoa kovalla tahdilla ja moni on jo paikannut haavoittuvuuden, kertoo komponenttien jakelija Rutronik viestissään.
Virtuaalitekniikka tekee ilmeisesti tuloaan myös autourheiluun. Japanilaisen JDI:n eli Japan Display Inc:n läpinäkyvää näyttöä on testattu Japanin Super Formula -sarjan autossa. Testissä kypärän visiiriin asennettiin virtuaalinäyttö, johon voidaan kuljettajalle heijastaa erityyppistä informaatiota.
Samsung esitteli eilen uusimman lippulaivalaitteensa, kun odotettu Note9-älypuhelin lanseerattiin. Entiseen tapaan Samsung on pakannut Note-sarjan uutuuteen oikeastaan kaiken mahdollisen uusimman tekniikan. Se vastaa kaikkiin mahdollisiin odotuksiin, mutta ei yllätä ketään. Tavallaan tämä on vähän tylsää.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.