Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Kingston Technology kertoo, että sen suorituskykyisillä Hyper X -muisteila on tehty uusi DDR4-muistien nopeusennätys. 3333 megahertsin Hyper X Predator -moduuli kiihdytettiin 4351 megahertsin kellotaajuuteen.
Euroopan komissio haluaa määritellä myös datakeskuksen hiilijalanjäljen. Tätä varten käynnistettiin pilottiohjelma jo vuonna 2013. Tavoite on harmonisoida lainsäädäntö koko unionin alueella.
Dell oli ensimmäinen PC-valmistaja, joka jo vuonna 2007 toi myyntiin kannettavan, valmiiksi Linuxilla toimiva tietokoneen. Nyt yhtiö on lanseerannut uudet Ubuntu-kannettavat, joista tehokkaampi Precision M3800 on suunnattu erityisesti kehittäjille.
Huawei on ryhtynyt jakamaan EMUI-käyttöliittymänsä 3.0-päivitystä suomalaisille Ascend P7- ja Honor 6 -mallien käyttäjille. Uudessa käyttöliittymässä on paljon hyvää, mutta päivitys osoittaa myös miten yksikin bugi voi pilata koko hyvän vaikutelman.
Joensuulainen optiikkayritys Nanocomp on saanut suursijoituksen saksalaiselta teollisuusjätti Evonik Industriesilta. Lisäksi rahoituskierroksella oli mukana Finnvera. Lisäsijoituksen avulla Nanocomp haluaa kasvattaa tuotantoaan ja laajentaa osaamistaan uusille optiikan alueille.
Maailmalla esitellään nyt kovaa vauhtia uusia ratkaisuja älykkääseen valaistukseen, joten on hyvä että mukaan tulee myös suomalaisia. Espoolaisen Casambi Technologiesin alusta on selvästi kilpailevia nopeampi.
Nokia kertoi loppuvuoden ja koko viime vuoden tuloksestaan tänään aamulla. Liikevaihto kasvoi vahvasti Pohjois-Amerikassa, kun samaan Ericsson on jenkkimarkkinoilla ongelmissa. Onko Nokia siis syönyt Ericssonin asemia Atlantin toisella puolen?
Tanskalainen Secunia julkaisee säännöllisesti raportteja eri maiden PC-käyttäjien koneen sisällöistä. Suomalaismikroissa hyvää on se, että tietoturva on samalla tasolla kuin muuallakin. Huonoa on se, että tietoturva on todella retuperällä.
Phabletti on ehkä hölmö nimitys suurinäyttöisille älypuhelimille, mutta suosioon nimen kömpelyys ei vaikuta. Juniper Research nimittäin ennustaa, että niitä myydään vuonna 2019 jo yli 400 miljoonaa kappaletta.
Ruotsalainen elektroniikan suunnittelutyökalujen myyntiin keskittynyt Gateline AB laajentaa Suomen markkinoille. Suomen ja Viron alueista vastaavaksi myyntipäälliköksi on nimitetty Rainer Raitasuo.
Vaikka suurin osa yrityksistä kertoo edistävänsä big data -hankkeitaan, 49 prosenttia pohjoismaalaisista vastaajista kertoo, ettei heidän yrityksensä datakeskusten infrastruktuuri ole valmis käsittelemään uuden datan määrää ja monimutkaisuutta. Lukema suomalaisyritysten osalta oli peräti 63 prosenttia.
Yksi mielenkiintoinen osa Applen tuloslukuja oli iPad-tablettien myynnin kehitys. Lopulta yhtiö myi loka-joulukuussa 22 miljoonaa iPadia. Luku on hieman odotettua suurempi.
Apple esitteli viime yönä edellisneljänneksen tuloslukunsa, joiden kehumisessa analyytikoille ei enää löydy riittäviä adjektiiveja. Applella on tällä hetkellä niin paljon rahaa kassassaan, että se voisi ostaa IBM:n. Käteisellä.
Analogiapiirien valmistaja Maxim Integrated äänestää jaloillaan kovasti kilpailluilla kulutuselektroniikan MEMS- ja kosketusanturien markkinoilla. Yhtiö luopuu molemmista ja keskittyy antureissaan jatkossa autojen elektroniikkaan.
FPGA-piireistään tunnettu Lattice Semiconductor yllätti monet ilmoittamalla ostavansa Silicon Imagen 600 miljoonalla dollarilla. Kauppa kaksinkertaistaa yhtiön koon, sillä Latticen arvoksi on arvioitu noin 800 miljoonaa dollaria.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.