Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Loka-joulukuun aikana Apple vei iPhone-puhelimillaan peräti 51 prosenttia matkapuhelinalan koko liikevaihdosta. Apple teki vuosineljänneksen aikana siis enemmän liikevaihtoa puhelimillaan, kuin kaikki muut valmistajat yhteensä.
Sitten grafeenin löytämisen jälkeen tiedemiehet ovat kehitelleet monenlaisia kaksiulotteisia materiaaleja. Korkealaatuisten, kiteisten 2D-materiaalien kasvattaminen on kuitenkin osoittautunut merkittäväksi haasteeksi. Kaksi Penn State yliopistossa julkaistua tutkimustyötä tarjoavat nyt perustaa tuottaa kiekkotasoisia kaksiulotteisia kiteitä ja niistä elektronisia piirejä teollisessa mittakaavassa.
Qualcomm on esitellyt ensimmäisen älypuhelimien modeemin, joka kykenee lataamaan dataa verkosta peräti 2 gigabitin sekuntinopeudella. Yhtiö aikoo demota uutta X24-modeemia Barcelonan Mobile World Congress-messuilla kuun lopulla yhdessä Ericssonin kanssa.
Erityisesti paristokäyttöisissä IoT-laitteissa on keskeisen tärkeää, että datan lähettämiseen käytettävä radio kuluttaa mahdollisimman vähän virtaa. Tokion teknologiainstituutin tutkijat ovat nyt kehittäneet Bluetooth-radion, joka on selvästi aiempia ratkaisuja vähävirtaisempi.
Nokia kertoi tänään massiivisista yt-neuvotteluista, jotka koskevat sekä yhtiön verkkoliiketoimintaa että uusia tekniikoita kehittävää Technologies-yksikköä. Osana järjestelyjä Nokia kertoo aloittaneensa strategisten vaihtoehtojen arvioinnin Nokia Technologies -liiketoimintaryhmään kuuluvan digitaalisen terveydenhuollon liiketoimintayksikkönsä osalta.
Nokia kertoo aloittavansa uudet yt-neuvottelut, jota koskevat kaikkia yhtiön verkkoliiketoiminnan liiketoimintaryhmiä ja tukitoimintoja. Neuvottelut saattavat johtaa noin 350 työpaikan katoamiseen Suomessa.
Kiinalainen Trina Solar kertoo saavuttaneensa uuden maailmanennätyksen suurikokoisten piipohjaisten aurinkokennojen hyötysuhteessa. Ennätys kirjataan nyt lukemin 25,04 prosenttia.
Oululainen Tactotek ilmoittaa uudesta 23 miljoonan dollarin rahoituskierroksesta. Kierroksella mukaan tuli uusia rahoittajia, kuten Ascend Capital, Nanogate ja Plastic Omnium. Myös moni aiempi sijoittaja lisäsi panostuksiaan.
Mooren laille on povattu loppua jo pitkään, mutta ei se näytä aivan vielä loppuvan. San Franciscon ISSCC-konferenssissa esiteltiin SRAM-piirejä, joissa solun koko kutistuu entisestään. Intel valmisti omansa 10 nanometrin prosessissa, mutta Samsung pani paremmaksi 7 nanometrissä.
Piin ominaisuuksien tullessa loppuun käytetyksi tutkijat etsivät uusia vähemmän tehoa kuluttavia mahdollisuuksia spintroniikasta. Se perustuu elektronien spinien suuntautumisen ominaisuuteen käsitellä ja tallentaa informaatiota. Tässä tarkoituksessa University of Arizonan tieteilijä tutkivat siirtymämetallin dikalgokeenejä eli TMD-materiaaleja (transition metal dichalcogenides).
ScientiaMobile on listannut suosituimmat mobiilikäyttöjärjestelmät viime vuodenvaihteessa. Android 7 on yleisin käyttöjärjestelmäversio, sillä se pyörittää 18,4 prosenttia kaikista markkinoilla olevista laitteista.
DRAM-muisteja myydään tänä vuonna jo lähes sadalla miljardilla dollarilla eli noin 78 miljardilla eurolla. Kun markkinat kasvoivat viime vuonna 76 prosenttia, tänä vuonna nousua tulee 30 prosenttia.
Muistipiirien markkinoita seuraavan Trendforcen mukaan Samsung ja Apple jatkavat suurimpina älypuhelinvalmistajina tänä vuonna, mutta markkinoille tulee uusia pelureita. Tutkimuslaitos nostaa Nokian tällaiseksi kasvavaksi merkiksi. HMD Globalin uskotaan myyvän yli 20 miljoonaa älypuhelinta.
ARM hallitsee älypuhelimien ja sulautettujen laitteiden prosessorimarkkinoita. Nyt englantilaislähtöinen yritys oin lanseerannut projektin, jossa sen suorittimille tuodaan koneoppimisen algoritmeja – siis tekoälyä – lisensoitavan IP:n muodossa.
Julkiseen avaimeen perustuva salaus on varsin monimutkaista ja yleensä se tehdään ohjelmiston avulla. Monissa sulautetuissa laitteissa tämä ei alkuunkaan toimi ja MIT:n tutkijat ovat kehittäneet erityisesti IoT-laitteisiin sopivan dedikoidun salauspiirin.
Mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella. Yksi MEMS-ajoituspiirien vahvuuksista on ohjelmoitavuus.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.