
Ohjelmointikielten suosiota verkkohakujen perusteella mittaava TIOBE-indeksi ei elokuussa tuonut isoja muutoksia. Python on edelleen selvästi rankingin ykkönen. 20 suosituimman listalle on ensimmäistä kertaa noussut Julia.
Noin 13 vuotta sitten lanseerattu Julia on ohjelmointikieleksi varsin nuori. Sitä käytetään erityisesti datatieteen ja matemaattisen laskennan maailmassa. Mutta miksi sen suosio nyt kasvaa? TIOBE Softwaren toimitusjohtaja Paul Jansen selittää.
- Julia on nopeampi kuin Python, sopii paremmin suurten järjestelmien kirjoittamiseen kuin R ja halvempi kuin Matlab. Nopeus, skaalautuvuus ja avoimen lähdekoodin oleminen tekevät Juliasta houkuttelevan vaihtoehdon. Toisaalta Julia vaatii enemmän ohjelmointitaitoja kuin muut mainitut kielet, joten on todella mielenkiintoista nähdä, pystyykö se säilyttämään asemansa isojen kielten välissä, Jansen kommentoi.
Lista on muuten varsin tuttu. Python on selvänä ykkösenä ja C yhtä selvä kakkonen, vaikka monien listapisteet putosivatkin vähän elokuussa. C++ tulee kolmantena, Java neljäntenä ja C## viidentenä.
Yleensä ohjelmointikielten suosio kasvaa hyvin hitaasti. Esimerkiksi Python oli vuonna 2003 sijalle 12 ja nousu kärkeen vei lähes 20 vuotta. SQL on tässä vertailussa omituinen poikkeus: vuonna 2018 se oli kielten rankkauksessa sijalla 251, mutta on nyt jo kymmenen suosituimman listalla sijalla kahdeksan.
Pythonin jatkuva suosio perustuu moneen tekijään. Sitä on varsin helppo oppia ja helppo lukea, sitä voidaan käyttää hyvin monenlaisissa sovelluksissa ja se tukee kaikkia tärkeimpiä ohjelmistoalustoja. Tämän takia koodia voidaan kehittää eri laitteille ilman isoja muutoksia.
Yksi rajoite on se, että muiden tulkittavine kielten tavoin Python on suhteellisen hidas. Näin se ei koskaan toimi yhtä nopeasti kuin konekieliset kielet.


















Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
