Valmet Automotive kertoo, että sen rekrytointikampanja kesä-heinäkuussa tuotti kaikkiaan 843 hakemusta. Avoimia työpaikkoja uusille autorakentajille oli tarjolla 150. Valintaprosessi on parhaillaan käynnissä.
Tehtäviin valittujen koulutus alkaa autotehtaalla elokuun alkupuolella, ja työhön he siirtyvät syyskuun alussa. Kesän rekrytointikampanja on jatkoa jo viime kesänä aloitetulle henkilöstömäärän lisäämiselle Uudenkaupungin autotehtaalla. Rekrytoinneilla varmistetaan autotehtaan kyky nostaa Mercedes-Benzin A-sarjan tuotantomäärät Daimler AG:n kanssa sovitulle tasolle.
Valmet Automotive ja Daimler AG julkistivat 2012 yhteistyösopimuksen, jonka perusteella Valmet Automotive valmistaa yli satatuhatta A-sarjan Mercedes-Benz-autoa Uudessakaupungissa vuosina 2013–2016.
Autonrakentajat työllistyvät Uudenkaupungin autotehtaalla hitsaamon, maalaamon sekä kokoonpanon tehtäviin. Päättyneen rekrytointikampanjan lisäksi Valmet Automotive on jo ilmoittanut järjestävänsä myöhemmin tänä vuonna toisen kampanjan, jossa myös haetaan 150 autonrakentajaa.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.