
ChatGPT on nyt reilun vuoden ajan vallannut monenlaisia sovelluksia, mutta koodaajat olivat ehkäpä ensimmäinen ryhmä, joka ryhtyi täysipainoisesti hyödyntämään generatiivista tekoälyä. Mutta mihin koodarit käyttävät tekoälyä?
Indusface on haastatellut 2000 brittiläistä koodaajaa. Vaikka tulokset eivät kerro absoluuttista totuutta, ne antavat varsin hyvän kuvan siitä, mihin ohjelmistonkehittäjät käyttävät tekoälyä.
12 prosenttia käyttää tekoälyä koodinpätkien selittämiseen. Toieksi yleisintä on tekoälyn käyttäminen koodin optimointiin tai dokumenttin generointiin (9% haastatelluisa). Koodiesimerkkejä tekoälyät pyytää 8 prosenttia kehittäjistä. Lähes yhtä suosittua (7% haastatelluista) on koodin yksinkertaistaminen.
Haastatteluista selviää myös, että joka viides koodari käyttää tekoälyä työssään säännöllisesti. Joka kolmas käyttää tekoälyä ajoittain, mutta joka viides ei ole vielä kokeillut uusia AI-työkaluja. Vain joka neljäs tekoälyä apurinaan kokeillut ei pitänyt sen käyttämisestä.
Joissakin muissa tutkimuksissa on todettu, että jopa 63 prosenttia kehittäjistä käyttäisi GenAI-työkaluja. Samoin yli puolet kaikesta ohjelmistokoodista on nykyisin tekoälyn tuottamaa.
lähde: Indusface













Belgialainen Melexis pyrkii madaltamaan BLDC-moottorien käyttöönoton kynnystä uudella ohjainpiirillään. Yhtiön MLX80339 tuo kolmivaiheisen tuuletinohjauksen massamarkkinaan ilman ohjelmistokehitystä: moottorinohjauslogiikka on valmiiksi integroitu piiriin ja käyttöönotto tehdään konfiguroimalla, ei koodaamalla.








