
Donut Labin akkukenno ylitti VTT:n mittauksissa 400 wattitunnin energiatiheyden kilogrammaa kohti. Tulos on kiinnostava, sillä testattu V1.5-kenno perustuu yhtiön ensimmäisen sukupolven akkukemiaan. Donut Labin kehitys on nyt siirtymässä toisen sukupolven kennoihin, yhtiön toimitusjohtaja Marko Lehtimäki kertoi uusimmalla I Do Not Believe -videolla.
VTT:n tuoreen raportin mukaan Donut Battery V1.5 -kennon gravimetriseksi energiatiheydeksi mitattiin 409,3 Wh/kg. Tilavuuteen suhteutettu energiatiheys oli 804,7 Wh/l. Luvut ovat kovia, sillä perinteisissä litiumionikennoissa ei pääsät näin korkealle. Esimerkiksi kiinalaisen CATL.n paras ilmoittama lukema kaupallisissa kennoissa on 359 Wh/kg. Piianodikennoissa on ylletty hieman Donut Labin lukuja korkeampiin tiheyksiin.
Kaikki Donut Labin tähän mennessä VTT:llä teettämät testit ovat perustuneet ensimmäisen sukupolven Gen1-kemiaan. Nyt testattu V1.5 on tämän ensimmäisen sukupolven energiatiheyteen optimoitu variantti. Myös VTT määrittelee raportissaan V1.5:n aiemmin testaamansa V1-kennon energia-optimoiduksi variantiksi. Testattavana oli yksi DL6-tunnuksella merkitty kenno.
Sukupolvien erottaminen on tärkeää, sillä Donut Labin CESissä esittämä 400 Wh/kg:n energiatiheys on alun perin ollut Gen2-kennojen suorituskykylupaus. Nyt VTT:n mittaus osoittaa, että sama raja voidaan ylittää jo energiatiheyteen optimoidulla Gen1-pohjaisella kennolla.
Donut Labin teknologiajohtajan Ville Piipon mukaan energiatiheyden mittaus on yksinkertaisin yhtiön VTT:llä teettämistä testeistä. Tarkoituksena on käytännössä selvittää, kuinka paljon energiaa kennon tiettyyn painoon ja tilavuuteen saadaan varastoitua.
VTT mittasi tätä varten kennon painon ja mitat sekä kapasiteetin. Tilavuudeksi määriteltiin IEC 62902:2025 -standardin mukaisesti suorakulmainen tila, jonka kennopussi taitettuine sivusaumoineen vie. Liitäntäliuskoja ei laskettu mukaan.
Kapasiteetti mitattiin +25 asteen lämpötilassa. Kenno ladattiin 4,25 volttiin ja purettiin 2,3 volttiin 0,1C:n nopeudella. Testijakso tehtiin kahdesti, ja energiatiheys laskettiin jälkimmäisen purkauksen perusteella. Testin aikana VTT ei myöskään havainnut kennossa silmämääräisesti turpoamista tai muita muodonmuutoksia.
Donut Labin toimitusjohtajan Marko Lehtimäen mukaan Gen1-kennoilla voidaan vielä tehdä joitakin testejä, mutta varsinainen kennokehitys keskittyy jatkossa Gen2-sukupolveen. Ensimmäisen sukupolven kennoja ei alun perinkään suunniteltu kaupallisiin tuotteisiin.
Kennojensa kemiasta Donut Lab ei vieläkään paljastanut tarkempia tietoja. Kuva VTT:n testiraportista, joka on ladattavissa Donut Labin sivuilta.








Norjalainen Sensibel on esitellyt optiseen MEMS-tekniikkaan perustuvan SBM140B-mikrofonin, jonka dynamiikka yltää 136 desibeliin. Valmistajan mukaan vastaavaan suorituskykyyn ei päästä perinteisillä kapasitiivisilla MEMS-mikrofoneilla.









