3d-tulostamiselle on luvattu suurta kasvua. Esimerkiksi Gartner arvioi markkinoiden kaksinkertaistuvan vuosittain. Ei siis ole ihme, että tulostinalan jättiläisiin kuuluva HP ilmoitti tulevansa leikkiin mukaan.
HP sanoo toimittavansa ensimmäiset 3d-tulostimensa markkinoille vuonna 2016. Eilen yhtiö paljasti 3d-strategiansa. Sen keskiössä on Sprout-työasema, johon on integroitu 3d-syvyysskanneri sekä kosketusnäyttö.
Strategiansa ohella HP kertoi tulevista Multi Jet Fusion -laitteista, jotka yhtiön mukaan tuovat 3d-tulostamiseen nopeutta, laatua ja kustannustehokkuutta. Yhtiön mukaan sen 3d-mustesuihkutekniikka on tämän hetken ratkaisuihin verrattuna 10 kertaa nopeampaa ja edullisempaa.
HP:n mukaan sen tulevat 3d-tulostimet pystyvät laskemaan 30 miljoonaa pisaraa sekunnissa, koska tulostinpäät muodostavat suurikokoisen matriisin. Tulostaminen onnistuu nykymateriaaleilla, mutta HP sanoo tutkivansa myös keraamisten aineiden ja metallisen hyödyntämistä.
HP:n päätös tuoda kaupallisia laitteita tarjolle vasta kahden vuoden kuluttua osoittaa, ettei tekniikka ole vielä läheskään valmis. Aikaa HP:llä toki on, sillä markkinat ovat lähdössä vasta liikkeelle.
Gartner ennustaa, että vuonna 2018 myydään jo 2,3 miljardia 3d-tulostinta.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.