Piipohjainen CMOS-piiritekniikka on tulossa tiensä päähän. IBM:n tutkijat ovat nyt tehneet läpimurron, jonka ansiosta hiilinanoputkiin perustuvat piirit voivat skaalautua aina 1,8 nanometriin asti. Uusi innovaatio voi myös pidentää kuuluisan Mooren lain elinikää.
IBM:n tutkijat onnistuivat kutistamaan transistorin liitäntöjä ilman, että hiilinnaoputkipiirin suorituskyky heikkenee. Tähän asti hiilinanoputkitransistorin liitännän kutistuessa sen resistanssi on estänyt suorituskyvyn nostamisen.
Lokakuun Science-lehdessä esitetty tutkimus viittaa siihen, että hiilinanoputkissa liitäntöjen resistanssiongelma olisi ratkaistu ainakin 1,8 nanometrin viivanleveyteen asti. Tämä tarkoittaa, että nykyelektroniikka saa neljä prosessisukupolven lisää elinaikaa.
Piitransistoreita on kutistettu pienempään jo vuosikymmenten ajan, mutta tämä skaalaaminen alkaa tulla fyysisten rajoitustensa aleelle. IBM on aiemmin jo osoittanut, että hiilinanoputket toimivat erinomaisesti kytkiminä alle 10 nanometrin kokoluokassa eli noin puolta pienemmän mittakaavassa kuin nykyiset edistyksellisimmät piisirut.
Aiemmin viime kesänä IBM esitteli jo 7 nanometrin prosessissa valmistetun hiilinanoputkiin perustuvan testisirun. Näin pieniä rakenteita valmistetaan EUV-valotuksella.
TILAA UUTISKIRJE JA VOITA DELL XPS 13 -KANNETTAVA
Tilaa Elektroniikkalehden uutiskirje ja osallistu samalla arvontaan, jossa voit voittaa Dellin huippulaadukkaan kannettavan XPS 13 -tietokoneen. Kampanja jatkuu Teknologia15-messujen päätöspäivään eli 8.10.2015 asti, jolloin voittaja on selvillä.
Tilaaminen onnistuu tästä.


ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.

















