Tukholmassa sijaitsevassa KHT:ssä eli Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa on tehty innovaatio, joka voi mullistaa sekä ikkunoiden että aurinkopaneelien rakenteen. Ruotsalaistutkijat ovat kehittäneet läpinäkyvän puukalvon, jota voidaan valmistaa massatuotannossa.
KHT:n puuntutkimuskeskuksen professori Lars Berglund sanoo, että optisesti läpinäkyvää puuta on kehitetty mikroskooppisiin näytteisiin, joilla on tutkittu puun rakennetta. Amerikkalaisessa kemian lehdessä Biomacromolecyles julkaistu tutkimus on kuitenkin ensimmäinen, jossa läpinäkyvää puuta valmistetaan laajassa mittakaavassa.
Berglundin mukaan läpinäkyvä puu sopii hyvin esimerkiksi aurinkokennoihin, koska se on halpaa, uusiutuvaa ja hyvin yleisesti käytettävissä. Nämä ominaisuudet ovat erittäin tärkeitä, jos halutaan pinnoitaa suuria pintoja aurinkokennokalvoilla.
Läpinäkyvä puu sopii myös ikkunoihin sekä osin valoa läpäiseviin ruutuihin, joilla halutaan säilyttää yksityisyys. Läpinäky puu valmistetaan puuviilusta, josta kemiallisesta poistetaan viilun sidosaineena toimiva polyfenoli eli ligniini.
Kun ligniini poistetaan, puusta tulee Berglundin mukaan valkoinen. Läpinäkyväksi se saadaan muokkaamalla pinnan nanorakennetta. Valkoinen huokoinen viilupinta kyllästetään läpinäkyvällä polymeerilla ja materiaalien optiset ominaisuudet sovitetaan sen jälkeen toisiinsa.
Jatkossa tutkijat haluavat parantaa materiaalin läpinäkyvyyttä ja skaalata tuotantoprosessia yhä suurempien pintojen valmistukseen. Tekniikan mahdollisen kaupallistumisen aikataulua tutkijat eivät ole arvioineet.


ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.

















