Lasermerkintöihin erikoistunut kempeleläinen Cajo Technologies aikoo mullistaa metallitölkkien etiketit. Tölkkien merkintä Cajon lasetekniikalla testataan yhdessä Sangen Oy:n kanssa. Tulokset ovat olleet erinomaisia, sanoo Cajon toimitusjohtaja Niko Karsikas.
- Näemme yhteistyössä paljon mahdollisuuksia. Olemme testanneet teknologiaamme Sangen Oy:n toimittamiin tölkkeihin ja tulokset ovat hämmästyttävän hyviä, Karikas kertoo.
Laserilla voidaan merkitä ja kuvioida myös terästä, puuta, lasia ja muovia. Yritysten tavoitteena on suunnitella ja pilotoida teknologiaa tölkityslinjaston yhtenä osana. Projekti tähtää energiatehokkuuden parantamiseen ja ympäristömyönteisempään teknologiaan. Projektiin tullaan hakemaan rahoitusapua esimerkiksi Tekesiltä, sillä tulosten toimivuus voidaan osoittaa vain tarpeeksi suuressa mittakaavassa ja todellisessa ympäristössä.
- Kustannuksiltaan tekniikka on jopa olemassa olevia teknologioita edullisempi. Vaikka tarkempia laskelmia ei ole tehty, niin on selvää, että jos lakat ja liuottimet voitaisiin poistaa jo tuotantovaiheesta, teknologia olisi ylivertainen ja ekologisesti paras vaihtoehto, sanoo Sangen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas.
Suomessa tölkki on nykyään vallitseva pakkausmuoto. Maailmalla tölkkienvalmistuksessa on lähes 300 miljardin euron markkinat. Tölkinvalmistusta on pidetty vain suurten volyymien markkinana ja minimitoimituseränä on pidetty noin 250 000 - 300 000 tölkkiä. Uusi laserkuviointiteknologia antaisi pienemmille tuotantomäärille uusia mahdollisuuksia myös tölkkipakkaukseen.


ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.

















