Samsung on kertonut, mitä se tekee pois keräämilleen neljälle miljoonalle Note 7 -älypuhelimelleen. Epäonnistunut lippulaiva aiheuttaa vielä korealaisyritykselle jättimäisen kierrätysprojektin.
Samsung kertoi ensiksi tutkivansa, voisiko osan Note 7 -puhelimista käyttää kunnostettuina älypuhelimina. Niille on yhtiön mukaan kysyntää myös vuokralaitteina.
Osa kuumista Note 7 -laitteista ei käy enää kuin kierrätettäväksi. Niistä irroitetaan ensiksi komponentit, jotka voidaan käyttää tuotannossa uudestaan. Tämä edellyttää esimerkiksi metallien uuttamista pois, missä yhtiö lupaa käyttää ympäristöystävällisiä menetelmiä.
Samsung aikoo sen jälkeen ulkoistaa hävitettävien laitteiden komponenttien irrotuksen yrityksille, jotka voivat käyttää puolijohteita ja kameroita esimerkiksi testaustarkoituksessa. Loppulaitteet ovat SER-romua, josta haitalliset metallit täytyy huolellisesti poistaa ennen hävittämistä.
Note 7:n piti olla Samsungin viime vuoden huippukohta, mutta viallisten akkujen takia koko mallin myynti lakkautettiin ja jo myydyt laitteet kutsuttiin takaisin. Kyse oli älypuhelinalan historian kalleimmasta epäonnistuneesta laitelanseerauksesta.






















