Linus Torvalds julkisti eilen odotetusti uuden 4.14-ytimen Linux-käyttöjärjestelmään. Miehen itsensä mukaan ydin on nyt aiempaa paremmin suojattu nollapäivähyökkäyksiä vastaan.
Torvaldsin mukaan tämä perustuu ennen kaikkea siihen, että automatisoitu ytimen koodia skannaava työkalu on kehittynyt paremmaksi. Tämä on tietysti hyvä asia koko ytimen ja siihen perustuvien miljardien järjestelmien kehityksen kannalta.
Muuten 4.14:n viimeinen viikko oli Torvaldsin mukaan yllätyksetön. Muutokset ovat lähinnä yhden tai muutaman rivin korjauksia. Jotkut uudet tekniikat siirtyvät myös 4.15-ytimeen, jonka kehitys alkaa tietysti samantien.
Tiettävästi 4.14 on tuleva pitkän tuen eli LTS-versio Linux-ytimestä. Jo aiemmin on ilmoitettu, että jatkossa LTS-tuki on entisen kahden vuoden sijaan kuuden vuoden mittainen.
Esimerkiksi Android-käyttöjärjestelmät perustuvat aina Linuxin LTS-versioon. Google tekee siihen omia modifikaatioitaan, toimittaa alustan piirivalmistajalle, joka muokkaa ohjelmiston tukemaan tietty piirisarjaa. Tämä prosessi vei ison osan LTS-version aiemmasta kahden vuoden tukiajasta.






















