Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Suomalainen Picosun Oy lähtee kehittämään mikrosirujen pakkausteknologiaa yhdessä johtavien puolijohdevalmistajien kanssa. Picosunin ALD–ohutkalvoteknologialla valmistetaan mikrosirujen keskeiset rakenteet.
Kempeleläinen TactoTek on jo aloittanut elektroniikkatuotannon mullistamisen tekniikallaan, jossa komponentteja integroidaan ruiskuvalettujen muoviosien sisään. Nyt maailmanvalloitukseen on saatu apua esimerkiksi pitkän Nokia-uran tehneeltä Kari-Pekka Wilskalta.
Microsoft raportoi, että kesäkuussa Windows 10 -käyttöjärjestelmän osuus oli noussut Yhdysvalloissa 50 prosenttiin kaikista PC-koneista ja tableteista. Lukema on merkittävästi korkeampi kuin moni muu arvio ”kympin” yleistymisestä.
New York Times kertoo, että Grid Systems -nimisen yrityksen 1980-luvun alkupuolella perustanut John Ellenby on kuollut 75-vuotiaana. Moni pitää Ellenbyä modernin kannettavan tietokoneen isänä. Tietokone, jonka kannen alta paljastuu näyttö ja näppäimistö, tuntuu nyt melko tiriviaalilta keksinnöltä, mutta 1980-luvulla näin ei ollut.
Aurinkosähkö on monella tapaa ylivertainen uusiutuva energianmuoto, mutta tällä hetkellä vasta yksi prosenttia maailman sähköstö saadaan aurinkokennoista. MIT:n tutkijat ovat kehittäneet edullisen tavan valmistaa kennoja, joissa teoreettinen hyötysuhde yltää 40 prosenttiin.
Moni odottaa vesi kielellä Nokian nimen alla valmistettavia uusia Android-älypuhelimia, mutta Nokia-nimi tulee jatkumaan myös peruskännyköissä. Nyt tällainen uusi laite on löytynyt kiinalaisen TENAA-sertifiointilaitoksen dokumenteista.
Verkkolaitevalmistajat ja operaattoritkin demoavat jo tulevia 5G-yhteyksiä, vaikka tekniikan standardoimiseenkin menee vielä vuosia. Totuus on, ettei 5G:tä ole käytössä kenelläkään ennen kuin myyntiin tulee tekniikkaa tukevia päätelaitteita. Ja se tapahtuu neljän vuoden kuluttua.
Googlella on tiettävästi työn alla uusi käyttöjärjestelmä, joka ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa ei pohjaa linuxiin. Git-tiedostopalvelun perusteella kyse on Magenta- ja LK- ytimiin pohjaava alustasta, joka tulee mullistamaan paitsi pienet sulautetut laitteet, myös älypuhelimet. Vähempihän ei Googlelle riittäisi.
Taiwanilainen Wisechip näyttää onnistuneen siinä, missä moni suurempi näyttöjen valmistaja ei. Yhtiö on kehittänyt passiivimatriisityyppisen orgaaniseen lediin perustuvan näytön, joka on paitsi taipuisa, myös täysin läpinäkyvä.
Akkutekniikkaa ja erityisesti kannettavien laitteiden akkuja kehitetään nyt aktiivisesti eri puolilla maailmaa. Japanilaisen materiaalitieteiden kansallisen tutkimusinstituutin (NIMS) ja Gerogian teknologiainstituutin yhteishankkeessa on onnistuttu kehittämään tekniikka, joka kaksinkertaistaa litiumakun kapasiteetin.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.