Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Aktiivisuus- tai fitnessrannekkeita myytiin vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana jo 20 miljoonaa kappaletta. Ne keräävät monenlaista tietoa käyttäjästään. Ikävä kyllä data on helposti kaapattavissa matkallaan pilvipalveluun.
Intel tunnetaan PC-prosessorien jättivalmistajana, mutta nyt yritys on myös maailman toiseksi suurin kenttäohjelmoitavien piirien valmistaja. Viime vuonna se osti Alteran ja nyt päivänvalon ovat nähneet ensimmäiset Intel-brändätyt FPGA-piirit.
Huawei on perustanut uuden tutkimus- ja tuotekehitysyksikön Tampereelle. Tampereen upouuden yksikön painopiste on kuluttajatuotteiden audio- ja kuvantamisteknologiassa. Yksikön avajaiset pidettiin tänään.
Applen viime viikolla julkaisemat uudet iPhonet saivat valtavasti mediahuomiota. Puhetta ja parkua riitti ennen kaikkea pois jätetystä audioliittimestä. Melun alle jäi se tosiseikka, että yksi asia jäi iPhonesta taas puuttumaan.
Miljardööri Elon Muskin sähköauto Tesla törmäsi kirjaimellisesti vastoinkäymisiin, kun S-mallin autopilotin nähtiin olevan syyllinen yhden Tesla-kuskin kuolemaan. Nyt Tesla on muuttanut autopilottiaan: kameran sijaan päätökset liikkumisesta tehdään jatkossa tutkan avulla.
Ericsson on julkaissut 5G-tekniikan mahdollisuuksia eri aloilla luotaavan raportin. Sen mukaan kasvava datanopeus ja erityisesti lähelle nollaa kutistuva latenssi tulee olemaan mullistavaa.
Maxim Integrated Products on julkstanut uuden minikokoisen DC-DC-muuntimen aurinkosähkösovelluksiin. Muunnin monitoroi jatkuvasti optimaalista sähköntuottoa ja parantaa kennon hyötysuhdetta jopa 30 prosenttia.
Uusi suomalainen matkapuhelinoperaattori Moi Mobiili on tutkinut, kuinka paljon suomalaiset käyttäävt mobiilidataa. Alle yhteen gigatavuun kuukaudessa jää 14 prosenttia käyttäjistä. 12 prosenttia eli noin joka kahdeksas kuuluu mobiilidatan raskaisiin käyttäjiin.
Sähköpostiin tipahti tänään toisen suuren keskusliikkeen tarjouskuponki. Eilen oli hieno ilma iltapäivällä, joten tankkasin pyörän ketjuun kuuluvalla huoltoasemalla. Ongelma ei tässä ole tarjous salaatista vaan se, etten tiedä olenko tilannut näitä tarjouksia.
Suomen vankiloissa on yhteensä noin 5000 vankia. He saavat soittaa ulkopuolisille henkilöille ainoastaan vanginvartijan läsnäollessa. Alcatel-Lucent Enterprise on toteuttanut Rikosseuraamuslaitoksella IP-puhelinjärjestelmän, joka parantaa sekä vankien että vartijoiden asemaa.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?