Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Wifi-tekniikassa on päästy versioon 802.11ax, jota markkinoidaan termillä WiFi-6. Yritykset, esimerkiksi Qualcomm, on jo alkanut suunnitella seuraavaa sukupolvea. Sillä ei ole vielä minkäänlaista nimeä, mutta tekniikan odotetaan nostavan langattoman lähiverkon nopeuden jopa 30 gigabittiin sekunnissa.
Huawei on viime keväästä asti ollut hankalassa tilanteessa, kun sen uusiin älypuhelimiin ei ole saanut asentaa Googlen mobiilipalveluita. Yhtiön mobiilipalveluiden kehityksestä Euroopassa vastaavan Jaime Gonzalon mukaan asiassa kannattaa olla kärsivällinen. – Ratkaisu on tulossa, Gonzalo sanoi eilen Huawein kehittäjäpäivänä Helsingissä.
Suomalainen Basemark on esitellyt uuden version laitteiden grafiikkaprosessoinnin suorituskykyä mittaavasta benchmark-työkalustaan. Basemark GPU mahdollistaa nyt ensimmäistä kertaa erilaisten laitteiden vertaamisen tehotyöasemista pieniin sulautettuihin laitteisiin.
Nokia kertoi eilen saaneensa valmiiksi tammikuussa aloittamansa yt-neuvottelut. Niiden tuloksena yhtiö irtisanoo 148 työntekijää. 5G-tuotekehitys ja Oulun tehdas eivät kuulu vähennysten piiriin.
Huawei yrittää rakentaa kolmatta sovellusekosysteemiä ja tämän takia yritys järjesti tänään ensimmäisen kehittäjäpäivänsä Suomessa. Sovelluskehitys on brutaalia bisnestä, sillä miljoonista sovelluksista vain 1800 onnistuu kasvattamaan latausmääriään joka kuukausi.
Elisa on avannut 5G-verkon Kuusamossa sijaitsevaan Rukan hiihtokeskukseen. Samalla Rukasta tuli yksi maailman ensimmäisistä hiihtokeskuksista, jossa asiakkaat voivat käyttää uuden mobiiliteknologian mahdollistamia 5G-yhteyksiä.
Maxim Integrated Products on esitellyt maailman ensimmäisen mikro-ohjaimen, jossa tietoturva perustuu fyysisesti kloonaamattomaan suojaukseen eli PUF-ominaisuuteen. Kyseessä on MAX32520-ohjain, joka perustuu Arm Cortex-M4-ytimeen.
Maailmanlaajuinen sertifiointifoorumi GCF (Global Certification Forum) on julkistanut langattomien laitteidensa sertifiointitietonsa. Kaikkiaan järjestö sertifioi 629 mobiililaitetta 70 eri valmistajalta. 5G-laitteita hyväksytetään nopeammin kuin taannoin 4G-laitteita tekniikan alkuvuosina.
Mate 30 Pro on vielä hetken aikaa Huawein uusin huippupuhelin, P40-sarjaa odotellessa. Samalla laite oli ensimmäinen merkittävä puhelin, johon Huawei ei saanut Googlen mobiilipalveluja. Valitettavasti se näkyy.
Saksalainen sulautettujen sovellusten työkaluja kehittävä SEGGER on julkaissut uuden velhotyökalun, jonka avulla voidaan luoda graafisia käyttöliittymiä yhtiön oman emWin-grafiikkakirjaston avulla. Työkalu on nimeltään AppWizard, ja se helpottaa emWinin kaikkien ydintoimintojen, kuten animaatioiden, kielenhallinnan, widgetien, käyttöä.
Tehonmuunnoksiin tarkoitettujen uusien järjestelmien on samanaikaisesti kehityttävä yhä pienemmiksi, halvemmiksi ja hyötysuhteeltaan paremmiksi. Virran ja jännitteen anturimittauksiin erikoistunut sveitsiläisyritys LEM on kehittänyt tähän avuksi minikokokoon integroidun HMSR-virta-anturipiirin.
Viavi Solutionsin mukaan maailmassa on tällä hetkellä 374 5G-verkkoa 34 eri maassa. Eniten verkkoja on EteläKoreassa, jossa 5G toimii jo 85 kaupungissa. Etelä-Korean perässä tulevat Kiina 57 kaupungilla, Yhdysvallat 50 kaupungilla ja Iso-Britannia 31 kaupungissa. Euroopassa 5G_kaupunkeja on nyt 168. Tilasto sisältää mobiili- että kiinteät langattomat 5G-verkot.
GCF-sertifiointijärjestö aloitti tammikuussa ohjelman, jossa IoT-piirisarjojen valmistajat voivat ensimmäistä kertaa sertifioida tuotteensa. Sertifiointi tarkoittaa, että IoT-verkkolaitteita kehittävä voi helposti integroida piirejä omiin moduuleihinsa ja laitteisiinsa.
Pääjohtajaansa syyskuun alussa vaihtava Nokia on ollut viime aikoina jopa yritysjärjestelyjä koskevien huhujen kohteena. Tänään yhtiön johto järjesti tiedotustilaisuuden, jossa vakuutettiin, ettei mitään järjestelyjä ole tulossa.
Nokia yllätti monet tänä aamuna kertomalla, että Fortumin pääjohtaja Pekka Lundmark korvaa nykyisen pääjohtaja Rajeev Surin. Lundmark on vanha nokialainen, mutta nyt johdettavaksi tulee yritys, joka on ongelmissa keskeisessä osaamisessaan. Lundmarkilta odotetaan paljon.
Mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella. Yksi MEMS-ajoituspiirien vahvuuksista on ohjelmoitavuus.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.