Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Koodaripula ei ota hellittääkseen Suomessa. Tänä vuonna maamme yritykset tarvitsisivat eri arvioiden mukaan jopa 15 000 uutta koodaria. Vaje kasvaa vuosittain noin 2 000 koodarilla. Ongelma aiheuttaa yrityksille vuositasolla jopa 4,5 miljardin euron tappiot.
Tavaralogistiikassa halutaan kehittää aina vain parempia ja energiatehokkaampia tapoja seurata lähetyksiä. Japanilaisen Toppanin kehittämät tagit tulevat toimeen äärimmäisen pienellä virralla. Niiden signaali kantaa lisäksi jopa kahden kilometrin päähän.
Nokia ja 5G-puhelimien järjestelmäpiirejä kehittävä taiwanilainen MediaTek ovat demonneet ensimmäisenä maailmassa kolmen kantoaallon yhdistämistä 210 megahertsin levyiseksi linkiksi alle kuuden gigahertsin taajuuksilla. Tuloksena oli ennätyksellinen 3,2 gigabitin datanopeus päätelaitteeseen.
STMicroelectronics ja impedanssiohjattujen ja optisten liitäntäratkaisujen valmistaja Rosenberger kertovat kehittävänsä yhdessä kontaktitonta liitintä luotettaviin kaksisuuntaisiin lyhyen kantaman linkkeihin teollisuudessa ja lääketieteen laitteissa.
Nokia-puhelinten valmistaja HMD Global vie legendaarisen nimen nyt suuremmille näytöille. Nokia T20 on yhtiön ensimmäinen tabletti. Ajatus uuden Android-tabletin tuomisesta markkinoille kuulostaa pähkähullulta, mutta HMD:llä saattaa olla ideassaan järkeä. Ison riskin se toki ottaa.
Otsikko ei ole oikeastaan mikään uutinen, vaan selvä ja odotettu jatkumo. Nyt autojen prosessorien ykkönen Renesas on kuitenkin valottanut tulevaa esittelemällä seuraavan sukupolven autojen järjestelmäpiirinsä.
Facebook oli isosti otsikoissa maanantaina, kun sen palvelut – Whatsappia, Instagramia, Messegeriä ja Oculusta myöten – olivat nurin kuuden tunnin ajan. Vika oli itse aiheutettu reitittimiin tehdyllä muutoksella. Ainakaan se ei johtunut palvelimien ajastuksesta, joka toimii somejätillä nanosekuntiluokan tarkkuudella.
Yli 500 kehittäjän Innofactor avaa uuden toimipisteen marraskuun alussa Jyväskylään. Jyväskylä valikoitui uuden toimipaikan sijainniksi erityisesti alueen IT- ja kyberturvallisuuskoulutuksen sekä -osaamisen takia.
Jos avaat läppärisi kotelon, löydät suurella todennäköisyydellä sen ala Kingstonin valmistaman DRAM-moduulin. Muistikammoissa Kingstonin markkinaosuus on Trendforcen mukaan 78 prosenttia.
Helsingin kaupunki, kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virum Helsinki ja Metropolia ammattikorkeakoulu testaavat robottibussia Vuosaaressa. Auto ajaa uudella paikallislinjalla 90R. Liikenteeseen bussi tuli viime viikolla.
Mobiili tietoliikenne perustuu langattomiin tukiasemiin, mutta tähän asti niissä on ollut paksuja kaapeleita. Radiot tarvitsevat yhteyden runkoverkkoon ja niihin pitää syöttää virtaa. Ericsson on nyt demonnut Seattlessa ratkaisua, jossa 5G-tukiasema saa virtansakin langattomasti.
Operaattorin kannattaa ehdottomasti automatisoida IP-verkkonsa toiminta. Nokian yhdessä Analysys Masonin teettämän tutkimuksen mukaan operaattorit voivat pienentää verkon operoinnin kustannuksia jopa 65 prosenttia IP-verkon automaation avulla.
OnePlus on esitellyt avoimen beetaversion OxygenOS-käyttöjärjestelmän versiosta 12. oko käyttörajapinta on nyt integroitu OPPOn Color OS -koodiin, minkä pitäisi parantaa vakautta ja kuluttaa vähemmän virtaa. Käyttäjän kannalta tärkeintä on käyttöliittymän räätälöinnin lisääntyminen.
RECOMin RAC02E- ja RAC03E-sarjat ovat piirilevylle asennettavaksi tarkoitettuja AC/DC-muuntimia, jotka ovat sijoitettu hermeettiseen, matalaprofiiliseen koteloon (korkeus 15,4 millimetriä). Niiden tehot ovat 2 ja 3 wattia. Tuotteet ovat tarkoitettu teollisuussovelluksiin, IoT-laitteisiin sekä rakennusten automatisointijärjestelmiin ja kuluttajalaitteisiin.
Raspberry Pi -säätiö yllätti monet alkvuodesta esittelemällä oman talon sisällä kehitetyn ohjainpiirin. Nyt Sfera Labs on tuonut trjolle teollisuuden IO-moduulin, joka perustuu samaiseen RP2040-mikro-ohjaimeen. Moduulissa yhdistyy digitaalinen ja analogisen tulo/lähtöliitäntä ohjaimen suorituskykyyn ja helppokäyttöisyyteen.
Ajoneuvojen kehittyessä kohti älykkäämpiä ja verkottuneempia järjestelmiä, reaaliaikaisen ja luotettavan tiedonsiirron merkitys kasvaa. Ethernetin Time-Sensitive Networking (TSN) -laajennukset tarjoavat deterministisiä ratkaisuja, jotka takaavat kriittisen datan oikea-aikaisen toimituksen. Tämä artikkeli esittelee, miten TSN-teknologia ja laitteet, kuten Toshiban TC9562 ja TC9563, mahdollistavat tulevaisuuden ajoneuvojen tehokkaan ja turvallisen tiedonsiirron.
Nopeasti kehittyvän teknologian aikakaudella robotisaation, lääketieteellisen kuvantamisen, teollisuusautomaation ja edge-AI:n kaltaiset alat vaativat alustoja, jotka yhdistävät korkean suorituskyvyn, alhaisen virrankulutuksen ja kehittyneet yhteysominaisuudet. Trian myyntijohtaja Tiitus Aho tarkastelee Qualcommin uutta Snapdragon Elite X -prosessoria, joka on integroitu COM Express -moduuliin.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.